Manchester Unitedin keskikenttäpelaaja Paul Pogban mukaan hänen maajoukkuetoverinsa N’Golo Kanté ansaitsee voittaa Kultaisen pallon.

30-vuotias Kanté oli suuressa roolissa, kun Chelsea marssi kuluneella kaudella Mestarien liigan voittoon. Puolustavana keskikenttäpelaajana tunnettu Kanté pelasi täydet minuutit sekä välieräotteluissa että finaalissa. Näissä otteluissa Chelsea päästi yhteensä vain yhden maalin.

– Haluan sanoa koko maailmalle, että viime kuukausina nähty ”NG” [N’Golo Kanté] on aina ollut sama, Pogba sanoi Eurosportille.

– Puhumme paljon hänen peliesityksistään, mutta hän on aina ollut yhtä hyvä kuin viime aikoina.

– Sanoin kauan sitten, että jos Chelsea voittaisi [Mestarien liigan], olisi oikeudenmukaista, että hän voittaisi Ballon d’Orin (Kultaisen pallon). Se olisi myös täysin ansaittu.

– Hän pelaa aina hyvin. En ole yllättynyt siitä, mitä hän tekee, olen vain yllättynyt siitä, että hän tekee sen yhä edelleen. Hän on aina pelannut tällaisia ​​otteluita.

Pogba ja Kanté voittivat Ranskan maajoukkuepaidassa maailmanmestaruuden vuonna 2018. Tänä kesänä kaksikko taistelee Euroopan mestaruudesta 12. kesäkuuta alkavissa EM-kisoissa.