Lionel Messin odotetaan debytoivan Paris Saint-Germainin paidassa tämän kuun lopussa, kertoo Sky Sports.

Barcelonan jättänyt argentiinalaistähti on harjoitellut uuden joukkueensa kanssa vasta muutaman kerran.

[readmore from=Messi-Lionel]

Messin, 34, valmistautuminen alkaneeseen kauteen alkoi myöhemmin kuin monilla muilla, sillä hän eteni Argentiinan kanssa voittoon asti Copa Américassa. Kultajuhlia seurasivat vielä ansaittu loma ja neuvottelut Barcelonan kanssa.

PSG kohtaa seuraavassa sarjapelissään Stade Brestin tulevana perjantaina. Sky Sports arvelee, että tuo peli tulee Messille vastaan liian nopeasti, mutta argentiinalaistähti saattaa matkustaa PSG:n mukana vierasotteluun. Messi oli viime viikonloppuna katsomossa seuraamassa, kun PSG voitti Strasbourgin 4-2.

Stade Brestiä vastaan Messin debyytti saisi suomalaisittain mukavan lisämausteen, sillä Brestiä edustaa hiljattain seuraan siirtynyt Huuhkajien laitapuolustaja Jere Uronen.

Todennäköisempi ajankohta Messin PSG-debyytille on kuitenkin 29. elokuuta, eli ensi viikon sunnuntai, jolloin pariisilaiset pelaavat Stade de Reimsin vieraana.