Euroopan MM-karsintojen torstain merkittävin tulos saatiin Ruotsin Solnasta, Friends Arenalta. Ruotsi nousi 0-1-tappioasemasta 2-1-voittoon ja jatkaa kolmen pelaamansa ottelun jälkeen karsintalohko B:n kärjessä puhtaalla pelillä. Ruotsi on siten vankasti matkalla kohti Qatarin MM-turnausta, mutta Espanja saa sen sijaan alkaa jännittää tosissaan.

Räväkkyyttä ei ottelusta puuttunut, sillä verkot heiluivat jo ensiminuuteilla. Avausmaalin teki 5. minuutilla ensimmäistä maaotteluaan pelannut Carlos Soler, joka on tehnyt maalin myös kaikilla kolmella tähänastisella La Liga -kierroksella. Ruotsin Alexander Isak toi kotijoukkueen kuitenkin tasoihin vain minuuttia myöhemmin, Sergio Busquetsin pallonmenetyksen jälkeen.

Ottelun ratkaisu nähtiin 57. peliminuutilla. Dejan Kulusevski syötti ja Viktor Claesson viimeisteli varmasti Ruotsille 2-1-voittomaalin. Vajaalla 17 000 katsojalla oli juhlailta.

Espanjalle tappio oli suorastaan historiallinen, sillä se oli hävinnyt MM-karsinnoissa edellisen ottelun vuonna 1993. Tappiottomia pelejä ehti kertyä peräkkäin peräti 66 ennen kuin Ruotsi katkaisi komean sarjan. Tappioton putki on pituudeltaan maailman pisin MM-karsinnoissa, kaikki maanosat huomioituna.

Sopivaa oli, että juuri Ruotsi katkaisi putken, sillä Espanja ei ole vielä koskaan historiassaan onnistunut Ruotsia A-maaottelussa voittamaan. Kuuden pelin saldo on nyt neljä tasapeliä ja kaksi tappiota.

OptaJose

@OptaJose
1 - Spain 🇪🇸 have suffered their first defeat in a World Cup qualifying match since March 1993 against Denmark 🇩🇰 (1-0), ending a sequence of 66 qualifying matches unbeaten (W52 D14). Shock.

Pedro Martin

@pedritonumeros
Suecia es el país en el que España ha jugado más partidos (6) sin ganar ninguno (4 empates y 2 derrotas):
0-0 en 1951
1-1 en 1968
1-1 en 2000
2-0 en 2006
1-1 en 2019
2-1 en 2021

Tilastot eivät totisesti Espanjan nykyistä päävalmentajaa Luis Enriqueä mairittele. Sen jälkeen, kun Espanjan EM- ja MM-kultaan johdattanut Vicente del Bosque jätti paikkansa vuonna 2016, Espanja on hävinnyt neljä peliä, ja kaikki tappiot ovat tulleet Luis Enriquen johdolla. Kaikkiaan 28 valmentamastaan maaottelusta Luis Enrique on onnistunut voittamaan vain tasan puolet.

Kiinnostavaa on myös, että 60 Del Bosquen aikakauden jälkeisessä ottelussaan Espanja on käyttänyt 59 eri avauskokoonpanoa. Luis Enrique ei ole toistanut samaa avausta kertaakaan. Vakiintuneen kokoonpanon löytäminen on siis ollut erittäin haastavaa.

Pedro Martin

@pedritonumeros
Cuatro derrotas de España después de Del Bosque:
todas con Luis Enrique como seleccionador

Con Lopetegui: 14 victorias y 6 empates
Con Hierro: 1 victoria y 3 empates
Con Moreno: 4 victorias y 2 empates

Manolo Lama

@lamacope
Partidos con Luis Enrique
Jugados 28
Ganados 14
Empatados 10
Perdidos 4
Lucho vence los mismos que no gana
Estos números son muy malos

Pedro Martin

@pedritonumeros
59 alineaciones distintas en los 60 partidos disputados por España desde la Eurocopa de 2016.

30 alineaciones distintas en los 30 partidos de España con Luis Enrique.

Espanjalle voitoton peli oli MM-karsinnoissa jo toinen. Jo maaliskuussa Espanja sai tyytyä kotikentällään 1-1-tasapeliin Kreikkaa vastaan. Kun Espanjan karsinnat ovat puolivälissä, on se pakotettu toivomaan Ruotsilta kompurointia suoraan MM-kisapaikkaan yltääkseen. Pelkkä loppujen ottelujen voittaminen ei enää riitä, jos Ruotsi hoitelee muut pelinsä.

Lohkon muut joukkueet ovat Kreikka, Georgia ja Kosovo. Jos kutsu vie jatkokarsintaan, on niissä sijaa yllätyksille, sillä ne pelataan yksiosaisina neljän maan miniturnauksina. Espanja on ollut MM-kisoissa mukana yhtäjaksoisesti vuodesta 1978 lähtien.

Kesällä euroopanmestaruutta juhlinut Italia venytti torstaina tappiottomien otteluiden putkensa 35:een, ja nousi jakamaan Brasilian ja Espanjan kanssa pisintä tappiottomien pelien putkea. Juhlittavaa Italialla ei silti ollut, sillä se jäi kotikentällään 1-1-tasapeliin Bulgarian kanssa. Liekö EM-kisakrapula vaivannut?

Squawka

@Squawka
Italy have now equalled the longest unbeaten runs in men's international football:

◉ Italy (2018-present) - 35
◉ Brazil (1993-1996) - 35
◉ Spain (2007-2009) - 35

But, Roberto Mancini's men drop two points at home to Bulgaria. 😅

Euroopan MM-karsintojen tulokset torstaina:

Georgia-Kosovo 0-1 (Muriqi)
Andorra-San Marino 2-0 (Vales 2)
Tsekki-Valko-Venäjä 1-0 (Barak)
Viro-Belgia 2-5 (Kait, Sorga/Lukaku 2, Vanaken, Witsel, Foket)
Unkari-Englanti 0-4 (Sterling, Kane, Maguire, Rice)
Islanti-Romania 0-2 (Man, Stanciu)
Italia-Bulgaria 1-1 (Chiesa/Iliev)
Liechtenstein-Saksa 0-2 (Werner, Sané)
Liettua-Pohjois-Irlanti 1-4 (Baravykas/Ballard, Washington, Lavery, McNair)
Pohjois-Makedonia-Armenia 0-0
Puola-Albania 4-1 (Lewandowski, Buksa, Krychowiak, Linetty/Cikalleshi)
Ruotsi-Espanja 2-1 (Isak, Claesson/Soler)