Napoli isännöi Juventusta lauantaina Etelä-Italiassa Serie A:n kolmannella kierroksella.

Luciano Spallettin luotsaama Napoli on voittanut kummatkin sarjaottelunsa ja on jaetulla kärkipaikalla kolmannelle kierrokselle lähdettäessä.

Juventus on napannut vain yhden pisteen kahdesta avausottelustaan pelattuaan Udinesen kanssa tasapelin ja hävittyään Torinossa Empolille.

Juventus joutuu hyvin varamiehisenä Napolin vieraaksi. Etelä-Amerikan MM-karsintojen yhdeksäs ottelukierros nimittäin pelattiin torstain ja perjantain välisenä yönä, jonka seurauksena karsintoihin osallistuneet pelaajat palaavat Italiaan vasta perjantai-iltana tai lauantaiaamuna.

Juventuksen päävalmentaja Massimiliano Allegri vahvisti perjantaisessa lehdistötilaisuudessaan, ettei Etelä-Amerikan MM-karsintoihin osallistuneet pelaajat pelaa Napoli-ottelussa.

Sen myötä Paulo Dybala, Alex Sandro, Danilo, Juan Cuadrado ja Rodrigo Bentancur ovat sivussa lauantai-illan ottelusta. Cuadrado ei matkustanut Kolumbian A-maaottelun jälkeen takaisin Italiaan, sillä pelaaja kärsii ruokamyrkytyksestä. Lisäksi Italian A-maajoukkueen mukana ollut Federico Chiesa on sivussa Napoli-ottelusta lievän loukkaantumisen vuoksi varotoimenpiteenä.

Allegrilta kysyttiin lehdistötilaisuudessa mielipidettä heikkoihin tuloksiin kauden avausotteluissa. Allegri ei ole siitä huolissaan, vaikka sarjan kärkijoukkueet ovat karanneet viiden pisteen päähän.

– Olemme rauhallisia sen suhteen. Ei meillä ole kiire mihinkään. Ymmärrän, että viisi pistettä on suuri ero, mutta pääsemme vauhtiin kaikessa rauhassa. Ajatusmaailmani ei muutu. Katson tilannetta ennemmin maaliskuussa. Meidän suurin vahvuus pitäisi olla tasaisuus, Allegri totesi.

Napolin ja Juventuksen välinen ottelu käynnistyy lauantaina klo 19.00.