Jalkapallo-ottelut pelataan tyhjille katsomoille Alankomaissa seuraavan kolmen viikon ajan.

Alankomaiden hallitus päätyi kyseiseen päätökseen maan heikon koronavirustilanteen vuoksi. Maassa on hiljattain todettu eniten tartuntoja koko pandemian aikana.

Päätös koskee niin maajoukkueen kuin Eredivisienin ja alempien sarjatasojen otteluita.

Alankomaat ja Norja iskevät yhteen ensi viikon tiistaina Rotterdamissa MM-karsintojen viimeisellä kierroksella.

Alankomaiden jalkapalloliitto ja Eredivisie ovat luonnollisesti pettyneitä päätökseen.

– On hyvin turhauttavaa nähdä, ettei hallitus katso, missä tartunnat syntyvät. Ne eivät synny jalkapallostadioneilla, kuten olemme osoittaneet lukuisia kertoja, tahot totesivat yhteisessä tiedotteessaan.

– Ensimmäisen laajan karanteenin jälkeen on pelattu satoja otteluita yleisön kanssa, eikä yksikään ottelu ole synnyttänyt suuria tartuntamääriä.

Alankomaiden jalkapalloliitto haluaisi tiistaiseen Norja-otteluun kotiyleisön tuen, mutta se jää saamatta.

Lähde: Mundo Deportivo