José Mourinhon uudeksi valmentajakseen palkannut AS Roma aloitti kautensa hienosti. Kun kaikki kilpailut huomioidaan, voitti Roman heti alkukaudella kuusi ottelua putkeen.

Viime aikoina meno on kuitenkin ollut paljon takkuisampaa. Seitsemästä viime ottelustaan Roma on voittanut vain yhden, Cagliarin vieraissa. Tasapelejä on kaksi ja tappioita neljä, joista karuimpana norjalaisen Bodø/Glimtin Konferenssiliigassa tarjoama 1-6-nöyryytys. Tuoreimman tappionsa Roma koki sunnuntaina, kun sarjanousija ja putoamistaistelua käyvä Venezia kukisti Mourinhon miehistön kanaalikaupungissa 3-2.

Portugalilainen tunnetaan temperanttisena ja suorasanaisena valmentajana, eikä hän säästellyt tänäänkään sen paremmin pelaajiaan kuin tuomareitakaan. Mourinhon sanavalinnat olivat vähintäänkin mielenkiintoisia, joskin hän taiteili myös kieltä keskellä suutaan pitäessään.

– Loimme paljon maalipaikkoja useita puolittaisia maalipaikkoja. On turhauttavaa, kun pääsee vaarallisille paikoille, muttei pelaa oikeaa viimeistä palloa, Mourinho sanoi Sky Sport Italialle.

– Teimme niin noin 20 kertaa. Jordan Veretout’n ja Lorenzo Pellegrinin kaltaiset hyökkäävät pelaajat olivat lähellä hyökkääjiä, mutta eivät syöttäneet. Miten voi olla mahdollista luoda niin paljon paikkoja, mutta olla tekemättä maalia?

Romalle tilastoitiin maalintekoyrityksiä 27 Venezian 13:a vastaan. Laukaukset kohti maalia se voitti 10-7, mutta Venezia teki kuitenkin maalin vieraitaan enemmän. Kotijoukkueen maalia vartioi tuoreehko hankinta Sergio Romero alkukauden ykkösvahdin Niki Mäenpään istuttua viidennessä pelissä peräkkäin vaihtopenkillä.

Venezian avausmaali syntyi kolmannella peliminuutilla vapaapotkutilanteesta. Mourinho kertoi joukkueen harjoitelleen erikoistilanteiden puolustamista lauantaina, mutta ”puolustaneen silti väärin”. Erityisesti valmentajaa sapetti kuitenkin rangaistuspotkusta syntynyt Venezian 2-2-tasoitusmaali, tai pikemminkin rankkarituomio.

– Minun täytyy suojella itseäni ja pitää tuntemukseni tapahtumista sisälläni. Se, mitä tapahtui, oli minulle… En halua sanoa mitään muuta. Sanon mieluiten vain, että se oli hyvin, hyvin tärkeä hetki tässä ottelussa. Siinä kaikki.

Mourinho ei kuitenkaan pystynyt hillitsemään itseään, vaan palasi vihjailemaan tuomareihin liittyen vielä haastattelun lopuksi.

– Ehkä jonain päivänä ymmärrän, miksi tiettyjä juttuja tapahtuu. Jotkut asiat pysyvät salassa vuosien ajan, ja jonain päivänä ymmärrän ne.

Mourinholta kysyttiin, oliko Roma asettanut liian kovan tavoitteen pyrkiessään sarjassa neljän parhaan joukkoon, vai olisiko TOP 6 -sijoitus ollut sopivampi tavoite.

– Sinulla on sinun mielipiteesi ja minulla on omani. Valmentajana minun täytyy antaa motivaatiota ja kunnianhimoa pelaajille ja itselleni. On eri asia sanoa, että ansaitsemme neljännen sijan kuin sen että haluamme yltää neljänsiksi.

– Kunnes se on matemaattisesti mahdotonta, haluan pitää nelossijaa tavoitteenamme. Roma on ollut kuudes tai seitsemäs viime kausilla. Seura satsasi kesällä, mutta ne olivat pikemminkin reaktiivisia siirtoja kuin joukkueen rakentamista.

[readmore from=Mourinho-Jose]

Mourinho ei lupaa ruusuista lähitulevaisuutta joukkueelleen, sillä pelaajiston taso ei hänen mielestään ole riittävän korkea.

– Minun mielestäni kokoonpanomme ei ole vahvempi kuin viime kaudella. Menetimme paljon kokemusta, eikä korvaajilla ole vielä paljonkaan kokemusta tällä tasolla.

– Minulla on kolmivuotinen sopimus. Tämä kausi voi olla tuskallinen keholle ja sielulle, mutta se on silti erittäin tärkeä minulle, jotta ymmärrän jotain, jota en pystynyt ymmärtämään ennen saapumistani. Tiedän jo nyt enemmän kuin tiesin kaksi kuukautta sitten, Mourinho muotoili.

Lähde: Football-Italia