Barcelonan argentiinalaishyökkääjä Sergio Agüero ehti hädin tuskin edes palata täyteen pelikuntoon, kun hän joutuu uudelleen pitkälle sairauslomalle.

33-vuotias Agüero kärsi viime viikonloppuna hengitysvaikeuksista ja rintakivuista, kun Barcelona kohtasi La Ligan ottelussa Alavésin. Argentiinalaishyökkääjä joutui jättämään kentän avausjakson lopulla ja hänet kiidätettiin ambulanssilla sairaalaan, jossa hän on edelleen.

Katalonialaismedian mukaan Agüerolla on todettu sydämen rytmihäiriö. Barcelona ei tätä asiaa vahvistanut maanantaina julkaisemassa tiedotteessaan, mutta kertoi, että Agüero on sivussa ainakin kolmen kuukauden ajan. Paluu pelikentille tapahtuisi näin ollen aikaisintaan helmikuussa.

Kesällä Barcelonaan siirtynyt Agüero on kärsinyt alkukauden aikana erinäisistä loukkaantumisista. Kaksi viikkoa sitten pelikentille palannut hyökkääjä ehti pelata viidessä ottelussa yhteensä 167 minuuttia ja onnistui kertaalleen maalinteossa.