Jos oli kaksi vuotta ja päivä sitten Helsingissä suurta urheilujuhlan tuntua ennen kuin Suomi varmisti Liechtenstein-voitollaan historiallisen paikkansa jalkapallon EM-kisoissa, niin samanlaista sähköä lienee ilmassa tänäänkin. Suora MM-kisapaikka ei ole pelissä, mutta jos Huuhkajat onnistuu kaatamaan Ranskan – tai saa apuja Bosnia ja Hertsegovinasta – jatkuu MM-kisaunelman tavoittelu maaliskuussa pelattavissa jatkokarsinnoissa.

Marraskuuta pidetään perustellusti harmaana kuukautena, mutta toivottavasti Helsingin kadut valtaa tänään myös sinivalkoinen värimaailma. Oman panoksensa tähän antavat myös HSL:n raitiovaunukuljettajat, joista suurin osa kantaa tänään Oi Suomi on -kaulahuiveja. Huivit olivat kuljettajien käytössä jo eilen maanantaina.

Raitiovaunukuljettajien huivien lisäksi tunnelmaa kiskoille luovat vaunuissa kuuluvat ”Hyvää matsipäivää!” -kuulutukset. Tempauksesta vastaavat yhteistyössä HSL, HKL ja Suomen Palloliitto.

HSL on myös lisännyt raitiovaunu- ja bussivuoroja ottelujen jälkeiselle ajalle liikenneruuhkien helpottamiseksi.

HSL

@HSL_HRT
Tunnustamme yhdessä Suomen Palloliiton ja HKL:n kanssa sinivalkoista väriä Huuhkajien MM-karsintaottelun Suomi–Ranska kunniaksi! Tänään ja huomenna raitiovaunukuskit levittävät ainutlaatuista maaottelutunnelmaa käyttämällä ajaessaan OI SUOMI ON! -kaulahuivia!
#hsl #Huuhkajat

Huuhkajat

@Huuhkajat
OI SUOMI ON! 💙

Suurin osa Helsingin raitiovaunukuljettajista tunnustaa väriä ma ja ti kaulahuivein! Pelipäivänä luvassa myös "Hyvää matsipäivää!" -kuulutuksia! 🙂

Tempausta ovat toteuttamassa yhdessä HSL, HKL ja Suomen Palloliitto.

#Huuhkajat #FINFRA #MeOlemmeSuomi