Huuhkajien kesän EM-avausottelussa dramaattisen sairauskohtauksen saaneen Christian Eriksenin tilanteeseen on tulossa selkoa. Tanskalaislehti B.T. ja siirtoekspertti Fabrizio Romano kertovat, että 29-vuotias pelintekijä ja hänen seurajoukkueensa Internazionale ovat löytäneet yhteisymmärryksen sopimuksen purkamisesta. Eriksenin sopimus olisi voimassa vuoteen 2024.

Syy sopimuksen purkuun on, ettei Eriksen saa sarjan virallisten sääntöjen mukaan pelata Serie A:ssa hänelle asennetun sydämentahdistimen kanssa. Sopimuksen purun uskotaan virallistuvan pian.

B.T:n mukaan Interin ei tarvitse maksaa Eriksenille minkäänlaista korvausta sopimuksen purusta, sillä purku tapahtuu ”vakuutusteknisistä syistä”. Eriksen on kuulunut 7,5 miljoonan euron nettovuosipalkallaan Interin parhaiten palkattujen pelaajien joukkoon.

[readmore from=Eriksen-Christian]

Kun sopimus on purettu, saa Eriksen siirtyä halutessaan ja pystyessään jatkamaan pelaamista uudessa seurassa ilman siirtokorvausta. Hän on harjoitellut viime aikoina kasvattajaseuransa Odense BK:n kanssa kotimaassaan Tanskassa.

Erikseninin mahdollisena uutena seurana comebackin toteutuessa on pidetty Ajaxia, jossa hän pelasi jo vuosina 2009-2013. Ajaxin pelaajista myös Daley Blind pelaa sydämentahdistimen kanssa.

Lähde: Transfermarkt