Pikkuhuuhkajien Anssi Suhosen uusi jalkapallovuosi alkoi ikävästi, kun hän loukkaantui kesken Hamburger SV:n Espanjan harjoitusleirin. HSV:n leiri jatkuu lauantaihin saakka, mutta Suhonen viettää lopun ajasta joukkueen hotellissa.

Suhosen vamma on vasemman reiden lihasrevähtymä. Sen arvellaan pitävän hänet sivussa tositoimista noin kolme viikkoa. Sinänsä vamma ei siis ole erityisen vakava, mutta huolta herättää se, että kyseessä on jo Suhosen kolmas lihasrevähdys tämän kauden aikana.

Koska noin monta lihasvammaa on jo hieman poikkeuksellista, aiotaan 20-vuotias Suhonen tutkia perusteellisesti, kun joukkue palaa Espanjasta takaisin kotiin Hampuriin. Bildin mukaan ongelman juurisyyt aiotaan selvittää huolella. Selitys kun voisi löytyä vaikkapa Suhosen hampaista tai lyhyistä jänteistä.

Saksalaisen terveyssivuston mukaan tyypillisiä lihasrevähdyksen aiheuttajia voivat olla esimerkiksi ylirasitus, kolea sää tai kesken jäänyt kuntoutus aiemman vamman jäljiltä. Kuitenkin myös erilaiset tulehdukset, kuten karies (hammasmätä), nenän sivuonteloiden tulehdus tai krooninen nielurisantulehdus voivat edesauttaa lihasrevähdyksen syntymistä.

Bild haastatteli HSV:n edustusjoukkueeseen täksi kaudeksi noussutta nuorta suomalaista viimeksi marraskuussa. Vain vähän aiemmin Suhonen oli tehnyt ensimmäisen maalinsa 2. Bundesliigassa. Suhonen totesi tuolloin katsoneensa debyyttimaalinsa ”noin 20 kertaa”.

– Se oli siisti tunne. En unohda sitä hetkeä ikinä. Kun asuin vielä seuran kampuksella, katselin joka päivä Volkspark-stadionia tai olin HSV:n edustuksen peleissä pallopoikana, toivoin pelaavani siellä ja tekeväni maaleja. Ihoni on yhä vähän kananlihalla, kun ajattelen sitä hetkeä, Suhonen totesi tuolloin.

Samassa jutussa Bild nostaa esiin Suhosen harjoitteluinnon. Nuorukainen vahvistaa treenanneensa laukauksiaan kesällä 2020 vielä kello 23.30 illalla, yhä seuran asuntolassa asuessaan.

[readmore from=Suhonen-Anssi]

– Se on totta. Haluan aina parantaa pelitaitojani. Napsautin yöllä harjoituskentän valonheittimet päälle ja treenasin maalilaukauksiani.

Suomesta Suhonen totesi kaipaavansa eniten maitoa – joka on Saksassa rasvaisempaa – ja ruisleipää. Hyvin sympaattisen haastattelun Suhonen antoi myös paikallislehti Hamburger Abendblattille jouluaattona. Siinä suomalaiselle esittivät kysymyksiä 35 iältään 4-13-vuotiasta lasta. Ajankohtaan sopivasti lapset eivät kyselleet vain jalkapallosta, vaan myös runsaasti joulusta.

Lähteet: Hamburger Morgenpost ja Bild