FC Inter tiedottaa solmineensa yksivuotisen sopimuksen Veikkausliigan tähtipelaajiin lukeutuvan Petteri Forsellin kanssa. Forsell pelasi Interissä myös viime kaudella, ja on nyt päässyt sopuun jatkosta.

Sopimusuutisen yhteydessä Inter kertoo, että ”joukkue on nyt valmis”.

31-vuotias Forsell pelasi viime kaudella Interissä 11 veikkausliigaottelua. Niissä hän teki kolme maalia ja syöttää kuusi. Forsell valittiin Veikkausliigan syyskuun kuukauden pelaajaksi.

Forsell oli kentällä myös Liigacupin ottelussa IFK Mariehamnia vastaan ”testipelaajan” statuksella. Hän syötti 2-1-voitossa Interin molemmat maalit.

Aiemmin pelintekijä on pelannut Veikkausliigaa IFK Mariehamnin,VPS:n ja HJK:n riveissä. Lisäksi hän on pelannut muun muassa 77 ottelua Puolan pääsarjassa Ekstraklasassa, 58 peliä Puolan toisella sarjatasolla sekä joitain pelejä Ruotsin ja Turkin pääsarjoissa. A-maaotteluita kokkolalaislähtöisellä erikoistilannespesialistilla on pelattuna 12.

Juttu jatkuu twiitin jälkeen.

– Olen nähnyt hänen peleistään paljon videoita, mutta livenä hänen pelaamisestaan sai nauttia paljon enemmän. Hän on pelaaja, joka on isossa roolissa siinä, kun joukkue haluaa murtautua vastustajan rangaistusalueelle, Interin päävalmentaja Miguel Grau kommentoi.

– Uskon, että meillä on nyt koossa ryhmä, joka pystyy pelaamaan pallon kanssa lähellä tuota aluetta. Se tulee olemaan puoleensavetävää katsottavaa meidän kannattajille.

– Hänellä on erikoitilanteissa meille iso arvo. Hän antaa meille enemmän vaihtoehtoja, ja jopa valmentajat pääsevät käyttämään enemmän luovuutta näiden tilanteiden suunnittelussa, espanjalainen kehui Forsellia.

Forsell kertoi, että tarjouksia hän sai sekä ulkomailta että muualta Suomesta. Inter ja Forsell olivat sopineet takarajasta ulkomaansiirrolle, ja se tuli nyt vastaan. Ihan millä ehdoilla tahansa Forsell ei enää ulkomaille mielinyt.

– Muutamalle pistin liian kovan hinnan. Minulla ei ole enää sellaista pakottavaa tarvetta mennä ulkomaille, siellä on oltu jo monta vuotta. Ulkomailla pelaamisessa on ne omat huonot ja hyvät puolensa.

Tutun ja turvallisen seuravalinnan takana oli myös lähestyvä perheenlisäys.

– Vauva syntyy parin viikon päästä. Tämä oli se syy, miksi en tiputtanut hintaani ulkomailla. Olisin jo Puolassa, jos ei olisi näin.

[readmore from=Forsell-Petteri]

Myös espanjaksi päävalmentajansa kanssa keskustelemaan pystyvä Forsell saa tällä kaudella käyttöönsä itselleen hyvin tutun kymppipaidan. Onhan se hänelle leimallinen numero myös jo somealias ”Pullukka10:n” kautta. Viime kaudella numeroa 10 käytti Interissä kärkimies Benjamin Källman, mutta Forsell suostutteli tämän numeron vaihtoon.

– Sanoin, että ysi on maalintekijän numero. Kyllä hän tietää sen itsekin, mutta epäröi hetken, koska viime kausi oli kuulemma niin hyvä häneltä kymppipaidalla. Sanoin hänelle, että ”Mikä hyvä se oli? Sinun pitäisi tehdä 30 maalia.”

– Kyllä Benillä tulee olemaan 15 maalia ennen kesää. Hän sai nyt hyökkääjän numeron, Forsell heitti.