Tänään on se päivä. Uudistettu Miesten Suomen Cup käynnistyy Palloliiton tulospalvelun mukaan kolmella pääkaupunkiseudulla pelattavalla ottelulla. Kaikki kolme peliä alkavat perjantaina kello 20. Ottelut PPS/Diablos Rojos-KäPa/Nole sekä FC KontU/TDJ-FC Kirkkonummi ovat tasauskierroksen pelejä ja ottelu FC Pakila-LePa/M35 1. kierroksen ottelu.

Uusi cup-formaatti vetosi suuresti joukkueisiin ja ilmoittautuneita joukkueita tulikin mukaan peräti 314. Veikkausliigan, Ykkösen ja Kakkosen joukkueita tulee mukaan cupiin 3. kierroksella, joten ”0-kierroksella” sekä kierroksilla 1 ja 2 pelaa joukkueita Kolmosesta ja sitä alemmilta sarjatasoilta.

Suomalaisten jalkapallon ystävien on kuitenkin mahdollista nauttia harvinaisesta herkusta, sillä Ruutu näyttää Suomen Cupin pelejä jo ensimmäisestä kierroksesta lähtien. Nyt siis on mahdollista seurata alemmilla sarjatasoilla pelaavien joukkueiden pelaamista vaikka toiselta puolelta maata.

Toistaiseksi on sovittu kuuden ottelun televisioinnista. Niistä ensimmäinen pelataan jo lauantaina, kun Nelosessa pelaava hankolainen FC HIK ja Kolmosen FC Åland kohtaavat Wiklöf Holding Areenalla Ahvenanmaalla. Otteluvalinnoissa on korostettu paitsi maantieteellistä kattavuutta niin myös eri sarjatasojen näkyvyyttä. Pelejä on siis tarjolla etelästä, pohjoisesta, idästä ja lännestä.

– Valinta on erittäin hankala, sillä jokainen ottelu olisi itsessään näyttämisen arvoinen. Johtavana ajatuksena on kuitenkin tarjota kattava läpileikkaus suomalaisesta jalkapallosta, Suomen Cupin kehityspäällikkö Tomi Leivo-Jokimäki kommentoi Palloliiton kotisivuila.

– Meille tarjotaan nykyään paljon pääsarjajalkapalloa ympäri maailmaa. On tärkeää, että pääsemme näkemään myös erilaisia otteluita pääsarjojen ulkopuolelta. Siellä ovat jalkapallon juuret, sielu ja sydän. Suomen Cup on vahvasti myös kannattajien ja fanien kilpailu.

Ruudussa näkyvät ensimmäisten kierrosten ottelut:

12.2. HIK – FC Åland
19.2. STPS – Kuopion Elo
20.2. Kolarin Kontio – TP-47
4.3. NuPS – BK-46
4.3. Kurvin Vauhti – ToTe
12.3. TuPS – MyPa

Juttu jatkuu twiitin jälkeen.

Jalkapallon Suomen Cup

@SuomenCup
Tervetuloa kotisohville alasarjafutis!😍

Ruutu näyttää valittuja #SuomenCup otteluita jo ensimmäisistä kierroksista alkaen.

🗣️"On tärkeää, että pääsemme näkemään otteluita pääsarjojen ulkopuolelta. Siellä ovat jalkapallon juuret, sielu ja sydän."

palloliitto.fi/jalkapallouuti…

Huuhkajien päävalmentaja Markku Kanerva fiilisteli omia Suomen Cup -muistojaan Palloliiton Twitterissä julkaistussa videohaastattelussa. Kanerva laski pelanneensa itse Suomen Cupin finaalissa kuusi kertaa, ja poistuneensa kentältä kolmesti voittajana.

Kanerva lopetti pelaajauransa vuonna 1998, mutta pelasi seuraavaksi Suomen Cupia vielä PK-35:n ikämiesporukassa, joka tunnettiin myös nimellä FC Shaibu. Muun muassa HJK:n ja KontU:n entisistä pelaajista koostunut joukkue aloitti cupin heti alkukierroksilta, mutta eteni aina kuudennelle kierrokselle asti. Sitten vastaan tuli FC Honka.

– Hävittiin 2-0. Sitä ennen oltiin pudotettu KontU:a ja Valttia siinä. Se oli monelle aika yllätys, että ikisporukka pärjäsi niin hyvin, Kanerva naurahtaa.

Suomen Cup tuli Kanervalle hyvin tutuksi sekä pelaajana että valmentajana. Hän nostaa esille HJK:n pelivuosiltaan vierasottelun esimerkiksi lappeenrantalaista PEPO:a vastaan.

[readmore from=Suomen-Cup]

– Lappeenrannassa oli aika fanaattinen yleisö, se jäi mieleen. Totta kai ne olivat aika hankalia pelejä, sillä eihän sulla ollut muuta kuin hävittävää siinä. Se cup-hurmos pienemmillä paikkakunnilla oli käsinkosketeltavaa.

– Yleisö eli täysillä mukana. Oli ne pelaajillekin makeita kokemuksia, kun tuli vähän erilaisia joukkueita vastaan. Totta kai pikkupaikkakuntien joukkueet tekivät kaikkensa, jotta olosuhteet olisivat heidän puolellaan. Kentät laitettiin minimimittoihin ja aikamoista bussia parkkeerattiin maalin eteen.

Jalkapallon Suomen Cup

@SuomenCup
#SuomenCup avauspäivien matsit taitavat olla jo Riven kalenterissa 🗓️⤵️

Pe 11.2. 20:00
Kontu/TDJ - @FCKirkkonummi
FC Pakila - LePa/M35
PPS/DR - KäPa/NoLe

La 12.2.
16:00 HIK - FC Åland (TV: @RuutuUrheilu)
17:00 Olarin Kiksi - @FCEspoo
17:45 KeuPa - JPS
18:30 PuPa M35 - WJK

Suomen Palloliitto

@Palloliitto
Monessako Miesten #SuomenCup -finaalissa Markku Kanerva on pelannut? 🤔 | Videolla Rive kertoo muistojaan paitsi finaaleista, myös Cupin ensimmäisiltä kierroksilta, jotka alkavat perjantaina 11.2. 🏆

@RuutuUrheilu esittää valikoituja Cup-matseja jo 1. kierrokselta lähtien! 📹