”Ikä on vain numero”, ”paranee kuin viini vanhetessaan” ja niin edelleen. Ruotsalaislegenda Zlatan Ibrahimovicin kohdalla on jo käytetty kaikki mahdolliset ikäkliseet, ja mies itsekin on lanseerannut omiaan, puhumalla itsestään esimerkiksi fiktiivisenä hahmona Benjamin Buttonina, joka eli elämäänsä ”lopusta alkuun”.

Zlatanin tuore somepostaus paljastaa, kuinka timanttisessa kunnossa 40-vuotias hyökkääjä edelleen on. Zlatan roikottaa videolla itseään jaloilla nyrkkeilysäkistä kiinni pitäen pää alaspäin, ja tekee vatsalihasliikkeitä ylävartalo paljaana. Kuvatekstiksi Zlatan kirjoitti ”Patience”, kärsivällisyys.

Zlatan oli lauantaisesta Milanon derbystä sivussa akillesjännevamman kanssa, joten sanavalinta viitannee siihen. Poissaolosta ei kuitenkaan välttämättä odoteta pitkää.

Zlatan on pelannut AC Milanin riveissä tällä kaudella 15 Serie A -ottelua, joissa hän on tehnyt kahdeksan maalia. Neljässä Mestarien liiga -pelissä verkko ei heilunut.

Zlatanin sopimus ulottuu vain tämän kauden loppuun, mutta hänen uskotaan solmivan Milanin kanssa ensi kauden kattavan jatkosopimuksen, ja jatkavan edelleen uraansa futismaailman huipulla. Kuten videolta voisi päätellä, fysiikka saattaisi sen ainakin edelleen helposti sallia.