PSG putosi keskiviikkona Mestarien liigasta hävittyään neljännesvälierissä Real Madridille yhteismaalein 2-3.

PSG voitti helmikuussa pelatun avausosan 1-0, mutta keskiviikkona Real Madrid oli parempi maalein 3-1.

Viime kesänä vapaana agenttina PSG:hen siirtynyt Sergio Ramos ei pelannut kummassakaan osaottelussa jatkuvien loukkaantumisongelmien vuoksi. Ramos on pelannut tällä kaudella vain viidessä ottelussa.

Ranskalais- ja espanjalaismedian mukaan Ramos teki kirjaimellisesti kaikkensa ollakseen pelikunnossa keskiviikon huippuottelussa, mutta lopulta niin ei tapahtunut.

Maaliskuussa 36 vuotta täyttävä Ramos on kärsinyt jo kuukausia useista eri lihasvammoista.

Mundo Deportivon mukaan Ramos käväisi keskiviikkona ennen ottelua Madridissa tarkemmissa tutkimuksissa, joissa selvitettiin, onko Ramos jo selättänyt tuoreimman lihasvammansa. Kyseinen vamma on häirinnyt topparia jo puolentoista kuukauden ajan. Lehden saamien tietojen mukaan tutkimukset osoittivat Ramosin parantuneen vammasta.

PSG:n kannalta se tapahtui kenties liian myöhään, sillä pariisilaisjätin loppukaudesta uhkaa tulla melkoinen pannukakku. Panosta ei nimittäin enää ole sen suuremmin. PSG johtaa sarjaa 13 pisteen erolla ja lisäksi suurseura onnistui putoamaan Ranskan cupista.

Ramos matkusti tukemaan joukkuetta Madridiin, sillä PSG:n seurajohto pitää kokenutta puolustajaa tärkeänä johtohahmona etenkin suurissa otteluissa. Nyt sellaisia ei enää ole.

Ramosin sopimus PSG:n kanssa kattaa ensi kauden, mutta se saatetaan purkaa jo kesällä loukkaantumisongelmien vuoksi. Lue lisää täältä.