Ángel Di Marían sopimus PSG:n kanssa päättyy kuluvan kauden jälkeen.

PSG ei ole tarjonnut pelaajalleen uutta jatkosopimusta ja ranskalaismedian mukaan Di María jättää siten seuran kesällä vapaana agenttina.

Portugalilaislehti Recordin mukaan Benfica haluaa Di Marían takaisin seuraansa ja on jo ottanut yhteyttä pelaajan edustajiin. Lehti kertoo osapuolten olevan aktiivisesti kontaktissa, mutta siirron toteutumisessa on yksi merkittävä este – nimittäin Di Marían valtava palkka.

Di María tienaa PSG:ssä noin kahdeksan miljoonaa euroa kaudessa nettona, eikä Benfica kykene tarjoamaan läheskään samanlaista palkkaa, mutta seura on siitä huolimatta halukas ottamaan pelaajan takaisin. Paluu vaatisi joka tapauksessa Di Maríalta huomattavaa palkanpudotusta.

[readmore from=PSG]

Argentiinan A-maajoukkueen kulmakivi edusti Benficaa vuodet 2007-10 ennen siirtoaan Real Madridiin. Di María voitti Benfican kanssa kertaalleen Portugalin pääsarjamestaruuden.

Recordin mukaan myös muut eurooppalaiset seurat ovat osoittaneet kiinnostuksensa Di Maríaa kohtaan, joka ei ole toistaiseksi päättänyt, missä hän pelaa ensi kaudella. Joka tapauksessa on selvää, ettei ura jatku Pariisissa. Di María on edustanut PSG:tä vajaan seitsemän vuoden ajan ja on seurahistorian paras maalisyöttäjä 115 syötöllään.