Romelu Lukakun kausi Chelseassa on mennyt penkin alle – ainakin peilaten suuriin ennakko-odotuksiin.

Belgialaiskärki siirtyi viime elokuussa Internazionalesta Chelseaan noin 113 miljoonalla eurolla. 35 ottelussa on kuitenkin syntynyt vain 12 maalia.

Viime aikoina Lukakulla on ollut merkittäviä vaikeuksia mahtua Chelsean avauskokoonpanoon. Viimeisessä viidessä sarjaottelussa hänet on valittu vain kerran avaukseen.

Mestarien liigan Lille-neljännesvälieräparissa hän pelasi yhteensä 16 minuuttia.

La Gazzetta dello Sportin mukaan Lukaku haluaa edelleen palata Interiin ensi kaudeksi. Lukaku keskustelee päivittäin entisen joukkuetovereidensa kanssa. Interin pelaajat ottaisivat Lukakun ilomielin takaisin seuraan.

Lehden mukaan Inter olisi valmis lainaamaan Lukakun Chelseasta kesällä ja laittaisi mukaan osto-option.

Chelsean on määrä siirtyä pian uuteen omistukseen. Sen jälkeen selviää, onko Chelsea valmis luopumaan Lukakusta ja jos on, millä ehdoilla sen pitäisi tapahtua.

Lukaku edusti Interiä kahden vuoden ajan ja voitti jälkimmäisellä kaudella Serie A:n mestaruuden. Lukaku pelasi Interissä 95 ottelua, joissa syntyi yhteensä komeat 64 maalia ja 16 maalisyöttöä.