Espanjalaisessa jalkapalloilussa tunnetaan käsite ”Manita”, ”Käsi”. Sillä on tavattu piikitellä vastustajaa, kun oma joukkue takoo viisi maalia vastustajaa vastaan. Kädessä kun löytyy viisi sormea, ja pystyyn nostettu käsi sormet toisistaan erillään sirottelee ikävästi suolaa haavoihin.

Maanantaina FC Hongalla olisi ollut paikka tuuletella ”Manitaa”, jos se Suomessakin tapana olisi. Honka nimittäin antoi kylmää kyytiä Bolt Arenalla Helsingissä vierasjoukkue SJK:lle.

Veikkausliigan viime kauden pronssijoukkue SJK:n alkukausi on ollut nihkeä, ja Helsingissä tuloksena oli kolmas peräkkäinen tappio. HJK:lle SJK hävisi maalin erolla, KuPS:lle kahden ja tänään Hongalle peräti neljän maalin erolla.

Kaikki kolme SJK:n voittanutta joukkuetta ovat toki niitä, joita on sarjan kärkipäähän povattu, mutta silti otteet kentällä näyttivät sellaisilta, että moni somen käyttäjä arveli jo seinäjokisten turvautuvan ennemmin tai myöhemmin seurassa usein nähtyyn ratkaisuun – valmentajanvaihtoon.

Honka aloitti maalinteon heti toisella minuutilla, kun kauden ensimmäistä sarjapeliään pelannut Pikkuhuuhkajien puolustaja Matias Rale sijoitti pallon rangaistusalueen reunamilta alanurkkaan. Pelin toinen maali, voittomaaliksi jäänyt 2-0-osuma oli ehkä pelin hienoin. Rui Modesto lähetti boksiin matalan keskityksen, ja 19-vuotias Agon Sadiku liukui pallon maaliin.

Juttu jatkuu twiitin jälkeen.

FC Honka Miehet

@FCHonkaMiehet
Agon Sadikun Veikkausliigauran toinen maali syntyy tähän tapaan ja Honka johtaa 2-0!

#MeOllaanHonka #Veikkausliiga

Toisella puoliajalla SJK oli vähintään samalla tavalla viennissä kuin ensimmäiselläkin. Jerry Voutilainen teki Hongalle lähietäisyydeltä kaksi maalia, ja hollantilainen Kevin Jansen maalien välissä veikkausliigauransa ensimmäisen osuman. 65. minuutilla syntynyt SJK:n 1-3-kavennus oli vain hetken lohtu, ennen kuin Jansen ratkaisi pelin lopullisesti lähes heti tämän jälkeen. SJK:n maalin teki Josepablo Monreal Rafal Wolsztynskin esityöstä.

FC Honka Miehet

@FCHonkaMiehet
FT: Honka 5-1 SJK

Toisella jaksolla Honka jatkaa tehokasta pelaamista ja onnistuu kolmesti maalinteossa. Vieraiden onnistuessa kertaalleen ottelu päättyy Hongan upeaan 5-1 kotivoittoon!

📸: Juhani Järvenpää

#MeOllaanHonka #Veikkausliiga

Janne Oivio (@janneoivio.bsky.social)

@JanneOivio

Janne Oivio (@janneoivio.bsky.social)

@JanneOivio
Honka-SJK 5-1. Uuteen kauteen voitto ja kolme tappiota. Raskas alku Seinäjoella. #veikkausliiga
SJK:lla on aikaa korjata tilanne ja tuloskunto. Pelejä piisaa. Mutta sitä tuskin käy kenenkään kiistäminen, että kun kauden ainoa voitto toistaiseksi on täysin sekaisin olleesta HIFK:sta ja tappiot kärkeen povatuille, että työsarka on aika merkittävä. #veikkausliiga

J.Käkönen

@jkakonen
Kuulenko Raimon hyräilevän Sacked in the morningia? #SJK #Veikkausliiga