HIFK on pestaamassa Mixu Paatelaisen uudeksi päävalmentajakseen, kertoo MTV.

HIFK on etsinyt viime aikoina uutta päävalmentajaa, kun Bernardo Tavares jätti pestin maanantaina 5. huhtikuuta vedoten perhesyihin. Tavares allekirjoitti sittemmin sopimuksen indonesialaisen PSM Makassarin kanssa.

Tavaresin portugalilainen valmennusryhmä jäi HIFK:hon.

Paatelainen muistetaan parhaiten Huuhkajien peräsimestä. Hän valmensi Huuhkajia vuodet 2011-15. Pesti päättyi potkuihin kesällä 2015.

55-vuotias Paatelainen on valmentanut Huuhkajat-pestin jälkeen ulkomailla. Hän valmensi edellisen kerran Hongkongin maajoukkuetta. Valmentaja on ollut työttömänä viime kesästä lähtien.

HIFK:n kausi on alkanut odotetun vaikeasti. Kahdesta ottelusta tuloksena on yksi tasapelipiste. Helsinkiläisseuran kausi jatkuu maanantaina, kun se isännöi FC Lahtea Töölössä.

Lähde: MTV