Veikkausliigan sarjanousija Vaasan Palloseura kaatoi perjantaina FC Lahden peräti 5-0 Veikkausliigassa. Ottelu pelattiin Lahden kotipelinä, mutta pelipaikkana toimi Vaasa, koska kumpikaan Lahden nimeämistä varakentistä ei ollut käytettävissä.

Vepsu siirtyi vajaan puolen tunnin kohdalla johtoon, kun Kalle Multanen siirsi pallon verkkoon kulmapotkun jälkitilanteesta.

Hetkeä myöhemin lahtelaisten ilta synkkeni entisestään, kun VPS:lle vihellettiin rangaistuspotku. Kaksi Lahden puolustajaa sekä maalivahti Joona Tiainen heittäytyivät Aleksi Pahkasalon laukauksen tielle ja onnistuivatkin peittämään vedon.

Erotuomari Ville Nevalainen puhalsi lyhyen pohdinnan jälkeen pilliinsä ja näytti palloa 11 metriin. Sen lisäksi Nevalainen kaivoi taskustaan punaisen kortin Lahden topparille Juho Pirttijoelle, jonka hän katsoi torjuneen pallon kädellään. Uusintojen perusteella niin Tiainen kuin Pirttijoki osuivat palloon.

Voit katsoa pilkkuun johtaneen tilanteen kokonaisuudessaan Ruudun sivuilta. Artikkeli jatkuu videon alla.

Veikkausliiga

@Veikkausliiga
MAALI ⚽️

0–2 tilanne Vaasassa.
Sebastian Strandvall iskee pilkulta, FC Lahti jatkaa ottelua tästä eteenpäin vajaalla.

#LAHVPS

Pilkkuvastuun otti vaasalaisten kapteeni Sebastian Strandvall, joka toimitti pelivälineen verkkoon. VPS osui vielä kerran avausjaksolla, kun tuore hyökkääjähankinta Tete Yengi kesytti rinnallaan pallon rangaistusalueella ja viimeisteli takakulmaan.

Toisella jaksolla maalinteossa onnistuivat vielä Steven Morrissey ja toistamiseen Yengi.

FC Lahti harmitteli ottelun päätyttyäm synkkää tulosta Facebook-tilillään ja toivoi, että sen ei tarvitse pelata evakkopelejään ainakaan enää Vaasassa.

– Ei enää ikinä kotiottelua täällä, kirjoitti seura päivityksensä tekstisaatteeksi.