”Here we go!” Tämä maaginen lausahdus tupsahti maanantai-iltana Twitteriin, ja sen takana oli tietysti kukapas muukaan kuin siirtoeksperttinä tunnettu toimittaja Fabrizio Romano. Tällä kertaa siirtohuhun – tai nyt jo miltei siirtouutisen – kohteena oli norjalaishyökkääjä Erling Braut Håland, jonka muutosta Manchester Cityyn tihkuu yhä varmemman oloisia tietoja.

Jo aiemmin maanantaina kerroimme The Athleticin pohjalta, että kaikki osapuolet olisivat päässeet sopuun Hålandin siirrosta Borussia Dortmundista Manchester Cityyn. Nyt samat tiedot vahvistaa myös Romano, jonka mukaan siirto virallistetaan vielä tämän viikon aikana.

Romanon mukaan Håland on jo läpäissyt Manchester Cityn tekemän lääkärintarkastuksen. Nyt hän on palannut takaisin Dortmundiin.

Manchester City on myös vahvistanut Dortmundin johtokunnalle, että se aktivoi Hålandin sopimuksessa olleen ulosostopykälän. Aiemmin on uskottu klausuulin olevan 75 miljoonaa euroa, mutta Romanon mukaan summa on todellisuudessa lähempänä 60 miljoonaa kuin 75 miljoonaa.

Romano myös kumoaa huhut, joiden mukaan Hålandista tulisi Manchester Cityn palkkakuningas. Se titteli kuuluu hänen mukaansa jatkossakin Kevin De Bruynelle. Håland tulee allekirjoittamaan vuoteen 2027 ulottuvan sopimuksen.

Hålandin oma toive oli, että siirto julkistetaan tällä viikolla. Toive perustui siihen, että Håland haluaa jättää kunnon hyvästit Borussia Dortmundin faneille, jotka ovat aina kohdelleet häntä hienosti. Borussia Dortmundin kausi päättyy ensi lauantaina kotiotteluun Hertha Berliniä vastaan.

Fabrizio Romano

@FabrizioRomano
Erling Haaland to Manchester City, here we go! Haaland has passed medical tests as new Man City player today, he’s back in Dortmund. It will be OFFICIAL this week 🚨🔵 #MCFC

Man City told BVB board that they will activate release clause [closer to €60m than €75m] in few hours.