Näkökulma: Unohtakaa 5-3-2 tai 4-4-2 – Huuhkajien suurin ongelma ei korjaannu tuijottamalla peliryhmitystä

Huuhkajat aloittaa lauantaina Nations League -taipaleensa. Helsingin Olympiastadionilla vastaan tulee Bosnia ja Hertsegovina. Suomen pelaamisessa on ollut jo pitkään ongelma, johon päävalmentaja Markku Kanervan on löydettävä ratkaisu.

Huuhkajien pelaamisesta puhuttaessa on keskitytty ehkä jo liikaakin peliryhmitykseen. Kanerva on luottanut viime aikoina paljon viiden puolustajan linjaan, mutta taustalla on vahva ajatus siitä, kuinka muoto muuttuu puolustamisen ja hyökkäämisen välillä.

Huippujalkapallossa joukkueen muotoa ei voi enää lähestyä yhdestä näkökulmasta. Esimerkiksi Huuhkajien kohdalla on puhuttu paljon 5-3-2-muodosta, mutta se on vain puolustusmuoto. Huippujoukkueet puolustavat ja hyökkäävät tänä päivänä hyvin erilaisilla muodoilla. Muoto muuttuu käytännössä sen mukaan, onko joukkueella pallo hallussa vai ei.

Kanerva on halunnut puolustaa tiiviissä 5-3-2- tai jopa 5-4-1-muodossa. Keskustan sulkeminen on ollut avainasemassa. Lisäksi laidoilla keskikentän laitimmaiset pelaajat antavat wingbackeille tuen 1vs1-tilanteissa. Keskikentän kolmikko liikkuu puolustuslinjan edessä laidalta toiselle. Topparikolmikon tehtävä on voittaa keskityspallot alueellisen ylivoiman turvin.

Kaksi hyökkääjää puolustaa keskustan kautta ohjaten peliä laidoille. Tarvittaessa toinen hyökkääjistä saattaa jopa laskea alemmas.

Tilanteenvaihtojen hyödyntäminen

Sitten itse ongelmaan. Huuhkajien hyökkääminen on ollut ajoittain vaikeaa, koska puolustusmuoto on vajonnut niin alas. Kun Suomi on pelannut stabiililla 4-4-2-muodolla, sillä on ollut parempi valmius positiivisiin tilanteenvaihtoihin. Pelaajat eivät ole niin alhaalla kuin viiden puolustajan linjassa.

Pallonriiston jälkeen Suomi on päässyt nopeammin sille sektorille, josta on voitu antaa murtavia syöttöjä vastustajan puolustuslinjan taakse. Sellaisia syöttöjä, joista esimerkiksi Teemu Pukki elää.

Olennainen asia on se, että wingbackit ovat jääneet 5-3-2-muodossa liian alas, kun Suomi on lähtenyt hyökkäämään. Pallonriiston jälkeen Suomi ei ole saanut wingbackeja tarpeeksi nopeasti ylös alhaalla makaavasta puolustusmuodostaan. Näin ollen Suomi ei ole saanut tarvittavia tukitoimia pallolliselle, jotta tilanteenvaihto voitaisiin hallitusti, mutta nopeasti, hyödyntää.

Suomen puolustusmuoto ei itsessään ole millään tapaa huono. Se on itse asiassa puolustussuuntaan varsin hyvä. Suomi on onnistunut pitämään vastustajan melko hyvin muodon ulkopuolella ja keskustan ahtaana.

Isoimmat puolustukselliset ongelmat ovat syntyneet, kun vastustaja on päässyt pelaamaan Suomen muodon sisään topparien eteen, josta pallo on pudotettu alaspäin. Näihin tilanteisiin Suomi on reagoinut heikosti ja liian usein vastustaja on päässyt käyttösyötön jälkeen topparien eteen pallo jalassa rintamasuunta Suomen maalia kohti. Se on aina vaarallinen tilanne.

Nopeissa hyökkäyksissä ongelma on syntynyt tavallaan Suomen puolustusmuodosta, mutta tavallaan myös siitä, että muoto vajoaa helposti todella alas. Varsinkin positiiviset tilanteenvaihdot ovat kärsineet viiden alakerralla pelattaessa. Wingbackit eivät ole ehtineet hallitusti hyökkäykseen mukaan.

Tämäkin ongelma on mahdollista korjata myös viiden puolustajan linjalla, mutta se vaatii huomattavasti nopeampaa ja rohkeampaa reagointia wingbackeilta pallonriiston jälkeen. Ennen kaikkea se vaatii kilometrejä laitapelaajilta.

Pelinavaamisessa rohkeampaa sijoittumista

Wingbackien rooli korostuu myös pelinavaamisessa. Liian usein Suomen wingbackit ovat olleet avausvaiheessa toistensa kanssa käytännössä samalla tasolla ja liian alhaalla. Suomi ei ole pystynyt luomaan uhkaavuutta laidalle. Kun wingbackit ovat peliä avatessa liian alhaalla, se tuottaa vaikeuksia vastustajan ensimmäisen prässilinjan ohittamisessa.

Rohkeimmillaan wingbackit ovat 3-4-3-muodossa lähes vastustajan laitapuolustajien tasolla. Se vaatii pelirohkeutta, mutta myös pallollista kyvykkyyttä toppareilta. Onnistuessaan se voi kuitenkin tuottaa pelinavaamiseen mahdollisuuden ohittaa vastustajalta vähintään kaksi prässilinjaa.

Silloin wingbackit tuovat laidalle myös tarvittavaa uhkaavuutta. Sisäänvedetyt laiturit voivat hakea syöttösuuntia kymppialueen taskuihin toppareiden eteen. Parhaimmillaan Suomi on kyennyt tähän. Se vaatii kuitenkin wingbackeilta rohkeampaa lähestymistä, osittain jopa kenttätasapainon kustannuksella.

Kanerva haluaa pitää hyvää huolta kenttätasapainosta. Puolustuksessa on vähintään kahden, mielellään kolmen tai neljänkin pelaajan ylivoima silloinkin, kun pallo on omalla joukkueella.

Kaikkea ei voi kuitenkaan saada, jos haluaa hyökätä rohkeammin. Suomen on nostettava vähintään toinen wingback jopa ylimpään linjaan, jotta pallonhallinta ei olisi vain siirtelyä puolustajalta toiselle alakerrassa.

Pallonmenetyksissä Suomen on reagoitava nopeasti. Ylös nousseen wingbackin pitää juosta vauhdilla alas ja samaan aikaan toisen puolen wingbackin on pudottava topparien kanssa linjaan. Keskikentän keskustan pelaajien on tunnistettava paikkaustarpeet sekunnin sadasosissa.

[readmore from=huuhkajat]

Tärkeää on myös ymmärtää se, ettei Suomen pitkät hyökkäykset olennaisesti muutu, vaikka ryhmitys olisikin 4-4-2. Käytännössä Suomi hallitsee palloa melko samalla tavalla puolustusmuodosta riippumatta. Ainoastaan nopeat tilanteenvaihdot ovat 4-4-2:ssa olleet parempia, koska muoto ei ole vajonnut niin alas ja laitapelaajat ovat ehtineet tukemaan hyökkäystä.

Lyhyesti vielä. Suomen pitkät hyökkäykset 3-4-3-muodossa vaativat pelirohkeutta ja käytännössä se näkyy wingbackien roolissa ja sijoittumisessa. Uskaltaako Suomi nostaa wingbackit ylimpään linjaan vai ei? Olennaista on totta kai myös se, että topparit ja keskikentän keskustan kaksikko pystyvät hallitusti tuomaan hyökkäystä ylemmäs ja hallitsemaan peliä vastustajan kenttäpuoliskolla.

Se vaatii taas pelaamisen perusasioita, hyviä ja laadukkaita syöttöjä ja pallottomien pelaajien liikkeitä ja tukitoimia pallolliselle.