Internazionalen kesän siirtoikkunasta on lupa odottaa varsin vauhdikasta.

Interistä vuosi sitten noin 113 miljoonalla eurolla Chelseaan siirtynyt Romelu Lukaku haluaa palata seuraan. Muun muassa Fabrizio Romanon ja Gianluca Di Marzion mukaan Lukaku on valmis tekemään pitkälti mitä tahansa palatakseen Interiin.

Lukaku on muun muassa valmis puolittamaan nykyiset palkkatulonsa, jotta Interillä olisi varaa hankkia hänet takaisin. Sky Sport Italian saamien tietojen mukaan Chelsea on valmis luopumaan Lukakusta kesällä, ja jopa lainaamaan hänet Interiin. Interillä ei ole varaa maksaa hänestä suurta siirtosummaa, joten laina on siinä vaiheessa ainoa vaihtoehto.

Inter on myös vahvasti Paulo Dybalan kintereillä. Dybalan on määrä siirtyä vapaana agenttina seuraan. Osapuolten väliset keskustelut ovat edenneet pitkälle.

Di Marzion mukaan Interillä ei ole varaa pitää Lautaro Martínezia joukkueessaan, jos Lukaku ja Dybala saapuvat seuraan.

Italialaismedia on uutisoinut jo pitkään siitä, että Inter on valmistautunut myymään Lautaron kesällä. Interin odotetaan pyytävän hänestä noin 60-70 miljoonaa euroa.

Argentiinalaiskärki solmi viime syksynä uuden jatkosopimuksen Interin kanssa ja iski yli 20 maalia Serie A:ssa, mutta Inter tiedostaa, ettei hänen pitäminen seurassa ole realistista, jos Dybala ja Lukaku saapuvat joukkueeseen. Lautaro teki päättyneellä kaudella kaikki kilpailut mukaan lukien yhteensä 25 maalia.