HELSINKI. Helsingin Jalkapalloklubi järjesti varhain maanantaiaamuna tiedotustilaisuuden. Seuran kotistadionin Bolt Arenan uumenissa olivat paikalla veikkausliigaseuran uusi tähtihankinta Paulus Arajuuri ja joukkueen päävalmentaja Toni Koskela. 34-vuotias Arajuuri pelasi Suomen A-maajoukkueessa vuodesta 2010 vuoden 2022 MM-karsintoihin saakka. Etenkin viimeisten vuosien aikana hän nousi myönteisellä olemuksellaan huuhkajakannattajien suureksi suosikiksi.

Viimeisen vuoden aikana HJK on hankkinut riveihinsä liudan entisiä Huuhkajat-pelaajia. On tullut Tim Sparv, Jukka Raitala, Joona Toivio, Pyry Soiri ja Perparim Hetemaj. Sparv ehti jo lopettaa pelaajauransa vain yhdeksän HJK:ssa pelatun ottelun jälkeen. Onkin syytä kysyä, miten parhaat vuotensa ohittaneet pelaajat motivoituvat Klubissa pelaamiseen ja kuinka pätkäsopimusten sorvaaminen palvelee seuran pitkän tähtäimen suunnitelmaa.

– Siten pelataan, miten valmennus haluaa, vastasi Koskela, kun häneltä kysyttiin, kuinka nimipelaajat tuodaan siten, että he pystyvät noudattamaan hänen pelisuunnitelmaansa.

Koskela lähestyy otteluita pedanttisen, joidenkin kriitikoiden mukaan kaavamaisen, pallonhallinnan kautta, mutta esimerkiksi topparina pelaavaa Arajuurta ei varsinaisesti tunneta pallovarmuudestaan. Arajuuri korjasi mielestään väärän käsityksen:

– Tähän kysymykseen vastaan mielelläni. Oma profiilini heijastuu paljon siitä, miten me pelasimme Huuhkajissa, mutta seurajoukkueurallani Lech Poznańissa, Brøndbyssä ja Anorthosisissa dominoitiin ja pelattiin tosi hyökkäävää peliä.

– Jokainen tulee hyvin erilaisesta ympäristöstä, Koskela taas jatkoi.

– Me dominoimme Veikkausliigassa pelejä ihan täysin. Joku pelaaja voi tulla todella erilaisesta ympäristöstä. Sellainen vie aikaa ja on totuttelukysymys.

Kun SuomiFutis tiukkasi Koskelalta, ovatko Sparv, Toivio, Hetemaj ja niin edelleen olleet hänen toivomiaan hankintoja vai onko johto tehnyt ne mainoskulma edellä ja hänet sivuuttaen, Koskela vastasi, että hän on osallistunut keskusteluihin.

– Näistä aina jutellaan porukassa, että mikä on tarve ja sitten katsotaan, millaisia pelaajia on markkinoilla. Hyväksyin nämä siirrot kyllä.

Koskela pyrkii pitämään pelaajansa tyytyväisinä rotaation avulla.

– Nyt on kierrätetty aika paljonkin. Toki pyritään valitsemaan pelaajat, jotka sopivat ottelusuunnitelmaan.

HJK:n ja Arajuuren välinen sopimus kattaa loppukauden. Häneltä kysyttiin, mitkä tekijät vaikuttivat ratkaisuun sitoutua HJK:hon vain muutamaksi kuukaudeksi.

– Oli muutama uneton yö. Isoja päätöksiä. Tämä oli se vaihtoehto, jonka halusin. Niin pitkään olin maailmalla. Viime kausi oli henkisesti raskas. Kisojen jälkeen ei ollut kunnolla lomaa. Ei nauttinut ihan samalla tavalla, aloitti Arajuuri.

– Itsekin ymmärrän, että ulkopuoliset miettivät, että mikä homma. Ihmettelyä on tullut varsinkin sopimuksen pituudesta, mutta HJK ja minä tiedetään miksi.

– Mietin, missä on tullut nautittua eniten ja se oli maajoukkue. Siksi suomifutis ja tämä ympäristö sytytti. Olen jalkapallolta niin paljon saanut, mutta jos ei saa itsestään irti… Sopimus on molemminpuolinen winwin. Koin, että vielä pysyy ikkuna auki itsellä. HJK taas pääsee näkemään, missä kunnossa olen nyt.

Viime vuosina HJK:n seurajohdolla on ollut tapana kysellä Huuhkajien vanhemmilta pelaajilta, kiinnostaisiko heitä siirtyä Klubiin kansainvälisen peliuran päätyttyä. SuomiFutis kysyi Arajuurelta, miten hänen siirtonsa toteutui käytännössä.

– Olen jo aiemmin ilmaissut tahtoni, että voisi kiinnostaa. Olen alkanut vikan vuoden aikana miettiä, mikä voisi sytyttää. Ollaan tunnusteltu tilannetta, mutta nyt tuli se hetki. Aiemmin uralla ei ole ollut sellaista ajatusta, että tulisin takaisin Suomeen. Näitä tuntemuksia alkoi tulla maajoukkueuran lopettamisen myötä. Kun se loppui, tuli vähän tyhjiö eikä jalkapallo tuntunut enää ihan samalta. — — Tarkoitus olisi [jatkaa uraa tämän kauden jälkeen], mutta mitään sellaista en tee, mikä ei sytytä.

Arajuuri ei venytä uraansa taloudellisen turvan takia. Siirron ponnin oli hänen mukaansa urheilullinen ja tunneperäinen. SuomiFutis kysyi, tuliko Arajuuri merkittävästi vastaan ansiotasossa, kun valitsi HJK:n esimerkiksi Kreikasta tulleiden työtarjousten sijaan.

– Saako sanoa rehellisesti? Tulin.

– Tämä on ehdottomasti vähän kuin paluu lapsuuteen fiiliksen osalta, mutta se, että pääsee tekemään tätä näin korkealla tasolla, niin se on huikeaa.

Jaakko Perttilä ja Juuso Kilpeläinen