Bayern Münchenin alkukausi Saksan Bundesliigassa on sujunut kaksijakoisesti.

Bayern on pelannut kuusi sarjaottelua, joista se on voittanut kolme ja toiset kolme on päättynyt tasapeliin. Ensimmäistä kertaa seurahistoriassaan Bundesliigaa johtava Union Berlin on napannut kaksi pistettä Bayernia enemmän.

Viime viikonloppuna Stuttgart haki Allianz Arenalta tasapelipisteen.

Bayern-luotsi Julian Nagelsmann on saanut kritiikkiä saksalaismediassa joukkueensa peliesityksistä.

Bildin mukaan myöskään Bayernin pelaajat eivät ole sataprosenttisen tyytyväisiä Nagelsmanniin. Lehti kertoo pelaajien olevan pettyneitä siihen, miten Nagelsmann ei koskaan myönnä lehdistön edessä virheitään, vaan sysää syyt ja vastuun ennemmin pelaajille.

Bildin mukaan suuren statuksen Bayern-pelaajat ovat yllättyneitä, miten vähän Nagelsmann harrastaa itsekritiikkiä heikkojen tulosten jälkeen.

35-vuotias Nagelsmann valmentaa toista kautta Bayernissa. Viime kaudella hän johdatti joukkueensa Bundesliigan mestariksi. Kyseessä oli Bayernille jo kymmenes peräkkäinen Bundesliigan mestaruus.

Bayern ja Barcelona iskevät yhteen tiistai-iltana Mestarien liigan lohkovaiheen toisella kierroksella. Ottelu pelataan Münchenissä.