Sergio Ramos siirtyi kesällä 2021 vapaana agenttina PSG:hen.

Ramosin ensimmäinen kausi PSG:ssä meni pahemman kerran penkin alle, sillä hän oli jatkuvasti loukkaantuneena ja kykeni lopulta pelaamaan vain 13 ottelussa. Ramos on pysynyt tällä kaudella kunnossa ja on jo nyt pelannut selvästi enemmän kuin koko viime kaudella.

Ranskalaismedian mukaan Kylian Mbappé haluaisi jättää PSG:n jo tammikuussa. Ramos ei usko huhuja.

– Voin vain sanoa olevani Kylianin hyvä ystävä. Näen päivittäin, miten onnellinen hän on Pariisissa. Hän teki jatkosopimuksen keväällä, enkä usko huhujen pitävän paikkaansa. Siten me keskitymme oleelliseen, emmekä keskity siihen, mitä mediassa puhutaan, Ramos totesi lehdistölle tiistaina.

Ramos ei ole pelannut Espanjan A-maajoukkueessa yli puoleentoista vuoteen. 36-vuotias konkari haluaisi päästä mukaan Espanjan MM-kisajoukkueeseen.

– Toivon aina pääsevän takaisin maajoukkueeseen. Luonnollisesti olen onnellinen palattuani PSG:ssä joukkueen pariin. Olen päässyt pelaamaan kaikki mahdolliset minuutit ja olen esiintynyt hyvin. Tietenkin haluan palata maajoukkueeseen, mutta se ei ole minusta kiinni. Valmentajan päätöksiä on aina kunnioitettava.