Sveitsi voitti Kamerunin torstaina 1-0 miesten MM-kisojen avausottelussaan.

Avausjakso eteni jokseenkin verkkaisissa tunnelmissa, mutta toisella puolikkaalla tapahtui jo kolmen minuutin jälkeen.

Sveitsi avasi Kamerunin ryhmityksen parilla syötöllä ja pelasi pallon Xherdan Shaqirin laidalle. Matala keskitys maalille ja vapaaksi unohtunut Breel Embolo viimeisteli lähietäisyydeltä Sveitsin johtoon. Kamerunin Yaoundéssa syntynyt Embolo ei tuulettanut osumaansa synnyinmaataan vastaan.

Lohkon muut joukkueet Brasilia ja Serbia ottavat vielä torstaina yhteen kello 21.00 alkavassa ottelussa.

MM-kisojen lohko G

Kaikki MM-kisoista TÄÄLTÄ!

 
Qatarin MM-kisojen kritiikki

Qatarin MM-kisat ovat yksi MM-historian kiistanalaisimmista lopputurnauksista.

  • Qatarin valinta MM-kisaisännäksi tapahtui laajamittaisen korruption myötä.
  • 6 500 siirtotyöläistä on kuollut Qatarissa sen jälkeen, kun kisat on maalle myönnetty.
  • Siirtotyöläisten työoloja on verrattu orjatyöhön.
  • Homoseksuaalisuus on Qatarissa laissa kiellettyä, ja siitä voi saada vankeustuomion.
  • Ylipäätään vähemmistöjen asema Qatarissa on todella huono.
  • Alkoholin juominen ja humalassa oleminen julkisella paikalla ovat laissa kiellettyjä.

Lisätietoa aiheesta löydät täältä.