Qatarin MM-lopputurnauksessa nähtiin useampi yllättävä tulos.

Marokko oli selvästi kisojen suurin yllättäjä. Sensaatiomaisen turnauksen pelannut Marokko pudotti neljännesvälierissä Espanjan ja puolivälierissä Portugalin. Välierissä se haastoi tosissaan Ranskan, mutta joutui tyytymään lopulta kisojen neljänteen sijaan.

Se oli kuitenkin jo itsessään paljon enemmän kuin moni saattoi odottaa Marokolta.

Marokon upea MM-kisaurakka näkyy myös tuoreessa FIFA-rankingissa.

Jalkapallon kansainvälinen kattojärjestö arvioi Marokon maailman 11. parhaaksi maajoukkueeksi. Marokko oli edellisessä rankingissa sijalla 22, eli se nousi jopa 11 sijaa MM-sensaation myötä. Taakse jäi muun muassa 14. sijalle pudonnut Saksa, joka jäi kisoissa lohkoon.

Brasilia johtaa edelleen FIFA-rankingia. Hallitseva maailmanmestari Argentiina nousi aivan Brasilian kantaan. Kymmenen parhaan joukkoon kuuluu Brasilian ja Argentiinan lisäksi kahdeksan eurooppalaista maajoukkuetta. Marokko on parhaiten rankattu afrikkalaisjoukkue.

Huuhkajat on 56. sijalla FIFA-rankingissa. Suomen sijoitus ei muuttunut tuoreimmassa rankingissa.