Marokko on edennyt Qatarin MM-lopputurnauksessa neljännesvälierävaiheeseen. Se haastaa tiistaina Espanjan. Ottelun voittaja kohtaa puolivälierissä joko Portugalin tai Sveitsin.

Marokko on toistaiseksi yksi kisojen suurimmista yllättäjistä. Marokko pelasi samassa alkulohkossa Kroatian, Belgian ja Kanadan kanssa. Kroatia ja Belgia olivat lohkon suursuosikkeja, mutta niin vain Marokko nappasi seitsemällä pisteellään lohkovoiton itselleen.

Achraf Hakimi kuuluu Marokon MM-kisajoukkueen ehdottomiin tähtipelaajiin. Laitapuolustajana ja wingbackina tunnettu Hakimi pelaa seuratasolla PSG:ssä.

Marca haastatteli Hakimia tiistaisen Espanja-ottelun alla. Hakimin mielestä afrikkalaisia joukkueita ei välttämättä arvosteta tarpeeksi MM-kisoissa.

– En tiedä, onko se aliarvostusta, mutta meitä afrikkalaisia joukkueita arvostetaan vähemmän kuin muita. Afrikassa on loistavia pelaajia, jotka ansaitsevat enemmän kunnioitusta sille työlle ja uhrauksille, joita he ovat tehneet päästäkseen huipputasolle. Olen hyvin iloinen siitä, että afrikkalaiset maajoukkueet onnistuvat.

Hakimin mielestä Marokon vahvuutena voi pitää nuorta ja nälkäistä joukkuetta, joka haluaa saavuttaa suuria asioita.

– Meillä on maajoukkueessa nuori ja nälkäinen sukupolvi, joka haluaa muuttaa asioita. Haluamme tehdä historiaa ja olemme onnistuneet siinä. Haluamme muuttaa ihmisten mielipiteitä arabialaisesta maailmasta. Onnistumme siinä varsinkin, kun olemme pelanneet hyvin MM-kisoissa.

LUE MYÖS