Leo Messi voitti Argentiinan kanssa maailmanmestaruuden 18. joulukuuta, kun Ranska kaatui MM-finaalissa lopulta rangaistuspotkukilpailussa.

Messi matkusti muun joukkueen kanssa vuorokautta myöhemmin Argentiinaan. Joukkue juhli maailmanmestaruutta kansan kanssa Buenos Airesin kaduilla, jonka jälkeen Messi matkusti perheensä kanssa kotikaupunkiinsa Rosarioon.

PSG:n päävalmentaja Christopher Galtier vahvisti tiistaisessa lehdistötilaisuudessaan Messin palaavan pariisilaisseuran vahvuuteen muutama päivä vuodenvaihteen jälkeen. Messi sai siten reilun kahden viikon mittaisen loman MM-finaalin jälkeen.

Samaisessa finaalissa pelannut Kylian Mbappé palasi PSG:n harjoituksiin jo viime viikon keskiviikkona, vaikka hänellekin annettiin lomaa vuodenvaihteeseen saakka.

Lukuisat Argentiinan A-maajoukkueen pelaajat palasivat tiistaina Eurooppaan ja liittyvät tuota pikaa seurajoukkueidensa harjoitusvahvuuteen.

Messi pelannee PSG:n riveissä todennäköisesti vasta 11. tammikuuta, kun PSG kohtaa Ranskan pääsarjassa Angersin. PSG pelaa sitä ennen kolme ottelua.