AS Roma voitti viime viikonloppuna Serie A:ssa Hellas Veronan 1-0.

Talvihankinta Ola Solbakken viimeisteli ottelun ainoan maalin. AS Romalla oli Hellas-ottelussa useita loukkaantuneita pelaajia.

AS Roman päävalmentaja José Mourinho oli siten pitkälti pakotettu peluuttamaan muun muassa 20-vuotiasta Edoardo Bovea keskikentällään. Nuorukaiselle avauspaikka oli uran toinen Serie A:ssa.

Bove menetti muutaman kerran vaarallisesti pallon keskikentällä, ja AS Roman kannattajat palkitsivat nuorukaisen vihellyksillä.

Mourinho ei liiemmin pitänyt kannattajien reaktiosta ja antoi mielipiteensä kuulua.

– Nuorelle pelaajalle viheltäminen pallonmenetyksen vuoksi… Cafu tai Maicon eivät enää pelaa täällä. Tai Bruno Conti tai Francesco Totti, tai muutkaan AS Romassa pelanneet maailmantähdet. He eivät enää pelaa täällä. Ihmiset eivät ole vielä ymmärtäneet tämän joukkueen arvoa. Jotkut eivät tahallaan ymmärrä sitä. Lisäksi stadionilla on ihmisiä, jotka eivät ymmärrä sitä.

– Kenties syy on minun, koska en ole koskaan selittänyt juurta jaksaen sitä työtä, minkä olemme tehneet. Ehkä en mennyt yksityiskohtiin. Kenties odotan kauden loppuun puhuakseni tästä.

Kyseessä on toinen kerta viimeisen viikon sisään, kun Mourinho on kertonut julkisuudessa puhuvansa suunsa puhtaaksi kuluvan kauden jälkeen – kenties AS Romasta.

AS Roma kohtaa torstaina RB Salzburgin Roomassa Eurooppa-liigan ensimmäisen pudotuspelikierroksen toisessa osassa. RB Salzburg voitti avausosan 1-0.