Paul Pogba kärsii lihasvammasta.

Pogba ei osallistunut Juventuksen sunnuntaiseen Sampdoria-otteluun ja käy tarkemmissa tutkimuksissa maanantaina.

La Gazzetta dello Sportin mukaan Pogba on noin kuukauden sivussa pelikentiltä, eli hänen on määrä palata joukkueen vahvuuteen huhtikuun puolessa välissä. Lehden mukaan Juventus on täysin kyllästynyt pelaajansa tilanteeseen.

Pogba siirtyi viime kesänä vapaana agenttina Juventukseen ja on joukkueen palkkakuningas. Pogba tienaa bonukset mukaan luettuna noin kymmenen miljoonaa euroa kaudessa.

Kuluva kausi on tosin mennyt täysin penkin alle.

Pogba loukkasi viime kesänä polvensa muutama viikko ennen sarjakauden alkua. Pogba ei suostunut menemään leikkaukseen, jotta hän voisi osallistua Qatarin MM-lopputurnaukseen. Kuntoutus ei sujunut odotetusti ja Pogba meni lopulta syyskuussa leikkaukseen. Leikkaus piti hänet sivussa pelikentiltä aina vuodenvaihteeseen saakka.

Pogba oli ensimmäistä kertaa Juventuksen kokoonpanossa tammikuun lopussa ja debytoi kaksi viikkoa sitten Torinon derbyssä. Pogba on pelannut tällä kaudella 35 minuuttia Juventuksen paidassa.