Huuhkajat menetti kahden maalin johdon – Jacob Friis Ylelle: ”Esitys oli hyvä, tulos ei niinkään”

Huuhkajat sai pettyä maanantai-iltana.
Liettua pakotti Suomen 2-2-tasapeliin MM-karsintojen toisella ottelukierroksella. Huuhkajat johti ottelua kahdella maalilla noin vartin pelin jälkeen, mutta Liettua nousi lopulta tasoihin.
Huuhkajien päävalmentaja Jacob Friis kertoi ottelun jälkeisessä haastattelussa Ylelle olevansa pettynyt lopputulokseen, mutta piti joukkueensa peliesityksestä.
– Olen pettynyt. Mielestäni pelasimme hyvän pelin. Teimme monia asioita oikein. Jalkapallo on kuitenkin tällaista. Liettua teki upean maalin. Joukkueen on pidettävä pää pystyssä, koska pelaajat tekivät todella hyvää työtä kentällä. Esitys oli hyvä, mutta tulos ei niinkään.
Friisin mielestä Huuhkajat onnistui puolustamaan Liettuan pois parhailta maalipaikoilta.
– Toiseksi paras tulos on yksi piste ja otamme sen. Emme antaneet Liettualle paljoakaan maalipaikkoja. Meidän on hyväksyttävä se, että joskus joudumme puolustamaan ja mielestäni teimme sen suhteen hyvää työtä. Jätimme Liettuan vähille paikoille ja pois boksista, Friis totesi Ylelle.
LUE MYÖS: Huuhkajille karvas pettymys Liettuassa – menetti kahden maalin johdon
LUE MYÖS
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Kaan Kairisen ja Tim Sparvin Sparta Praha vaihtaa valmentajaa
- IF Gnistanin valitus ei tuottanut tulosta – avainpelaajan pelikielto pysyy voimassa
- Pyry Soirin ja Niki Mäenpään Athens Kallithea putosi Kreikan pääsarjasta
- St. Johnstone valmis pitämään Simo Valakarin valmentajanaan putoamisesta huolimatta: ”Vasta projektinsa alussa”
- St. Johnstone putosi Skotlannin pääsarjasta – Simo Valakari jäämässä seuraan: ”Olen valmis siihen haasteeseen”
- Virallista: Huuhkajat-kaksikko vaihtaa seuraa
- Bild: PSG:llä Bundesliigassa ykköskohde uudeksi hyökkääjäkseen
- Ajaxilta karmaiseva sulaminen – varmalta näyttänyt mestaruus lipeämässä käsistä
- Ilves vahvisti tärkeän jatkosopimuksen
- Haastattelu: Norjassa pelaava Evangelos Patoulidis yllättyi Veikkausliigan tasosta – tähtää huippusarjoihin: ”Tein kolmivuotisen sopimuksen, mutta…”
- Virallista: Huuhkajat-kaksikko vaihtaa seuraa
- 90-luvun Serie A -mestarin syöksykierre päättyi historialliseen putoamiseen – valmentaja vaihtui kolmesti kauden aikana
- St. Johnstone valmis pitämään Simo Valakarin valmentajanaan putoamisesta huolimatta: ”Vasta projektinsa alussa”
- Haastattelu: Norjassa pelaava Evangelos Patoulidis yllättyi Veikkausliigan tasosta – tähtää huippusarjoihin: ”Tein kolmivuotisen sopimuksen, mutta…”
- Ajaxilta karmaiseva sulaminen – varmalta näyttänyt mestaruus lipeämässä käsistä
- Bild: PSG:llä Bundesliigassa ykköskohde uudeksi hyökkääjäkseen
- Kaan Kairisen ja Tim Sparvin Sparta Praha vaihtaa valmentajaa
- Pyry Soirin ja Niki Mäenpään Athens Kallithea putosi Kreikan pääsarjasta
- IF Gnistanin valitus ei tuottanut tulosta – avainpelaajan pelikielto pysyy voimassa
- Keskiympyrä: Pikkuhuuhkajille valtava takaisku ennen EM-kisoja