Lehti: Alexander Ringin siirto Kaiserslauterniin vahvistui
Kuva: Juha Tamminen
Huuhkajien keskikenttäpelaaja Alexander Ringin siirtyminen Saksan kakkosliigan 1. FC Kaiserslauterniin on vahvistunut, kirjoittaa Rheinpfalz-lehti.
Aviisin mukaan suomalainen nauttii vielä maaotteluiden mukanaan tuomasta ylimääräisestä vapaasta ja liittyy uuden seurana harjoitusvahvuuteen vasta ensi viikolla.
Allgemeine Zeitung -lehti puolestaan mainitsee siirron olevan allekirjoituksia vaille saletti. Kaiserslauternin päävalmentaja Franco Foda pitää kuitenkin samaisessa lehdessä Ringin tuloa varmana.
– Nämä kolme pelaajaa vievät meitä askeleen eteenpäin, Foda sanoo.
Luotsi viittaa Ringin ohella kahteen muuhun uuteen vahvistukseen, Ruben Yttergårdiin Norjan liigan Tromsö IL:stä sekä Marcel Gausiin FSV Frankfurtista.
”Tavoite selviytyä viiden joukkoon”
Kaiserslautern sijoittui viime kaudella kakkossarjan kolmoseksi ja pääsi nousukarsintaan. Bundesliigaseura Hoffenheim piti kuitenkin pintansa kaksiosaisessa karsinnassa. Vaikka nousu oli hilkulla, Kaiserslauternissa ei pidetä suurta meteliä mahdollisista nousutoiveista. – Kahdeksan joukkuetta on ilmaissut tavoitteekseen nousun. Meidän tavoitteemme on selviytyä viiden parhaan joukkoon, Foda kertoo.LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Lionel Messistä tipahti rohkaisevaa tietoa aivan MM-kisojen alla
- MM-kisojen ennakko, lohko D: Yhdysvallat lähtee valtavien paineiden kanssa kotikisoihin
- Huipputuomari ulos MM-kisoista – USA esti pääsyn
- Pikkuhuuhkajien voittokulku jatkuu – nyt kaatui Norja!
- MM-kisojen ennakko, lohko C: Brasilia lähtee jahtaamaan maailmanmestaruutta
- Jürgen Kloppia kosiskellaan takaisin penkin päähän – agentilta tyly kuitti
- Brasilialle raju takaisku MM-kisoissa: avauksen mies ulos – Man Unitedin suurhankinta mukaan!
- Christian Eriksenin voinnista uutta tietoa – kotiutuminen lähellä
- MM-kisojen ennakko, lohko B: Kultainen sukupolvi jahtaa selkeää suosikkia
- MM-kisoihin valmistautuva Lamine Yamal avasi Ballon d’Or -pettymystään – ”Luulin voittavani”
- Vain päiviä ennen MM-kisojen alkua: FIFA joutui perumaan kohutun sääntömuutoksen
- MM-kisojen ennakko, lohko C: Brasilia lähtee jahtaamaan maailmanmestaruutta
- Pikkuhuuhkajien voittokulku jatkuu – nyt kaatui Norja!
- MM-kisoihin valmistautuva Lamine Yamal avasi Ballon d’Or -pettymystään – ”Luulin voittavani”
- MM-kisojen ennakko, lohko B: Kultainen sukupolvi jahtaa selkeää suosikkia
- Brasilialle raju takaisku MM-kisoissa: avauksen mies ulos – Man Unitedin suurhankinta mukaan!
- MM-kisojen ennakko, lohko A: Kisaisäntä yrittää murtaa kirouksensa
- Argentiinalle ja Brasilialle loukkaantumisia MM-kisojen alla – kaksi pelaajaa ulos turnauksesta?
- Farssin ainekset – Yhdysvallat eväsi MM-joukkueen jäseniltä pääsyn maahan
- Haastattelu: Matias Siltanen toivoo siirron toteutuvan kesällä – ”Kun hyvä tarjous tulee, niin sitten mennään”