Riski: En halunnut mennä HJK:hon
Ilta-Sanomien mukaan Italiasta TPS-paitaan palannut Roope Riski oli myös HJK:n hankintalistalla. Riski oli kuitenkin lojaali turkulaisseuralle, jolle hän kokee olevan paljosta velkaa. Itse asiassa TPS:n ansiota oli se, että Riski ylipäätään sai kontrahdin Cesenan kanssa.
– Olen TPS:lla sen velkaa ja minun tarvitsee tehdä heille palveluksia. Sitä kautta pääsin kuitenkin maailmalle ja he ovat opettaneet minua paljon. Sen takia en halunnut mennä sinne (HJK:hon). En ole ikinä juossut mitaleiden ja rahan perässä mihinkään. Minulle tärkeämpää on päästä sinne, missä tykkään olla ja viihdyn. Se tuli tällä kertaa muun edelle, Riski sanoi IS-TV:lle.
Riski siirtyi viime kauden jälkeen Italian pääsarjaseura AC Cesenan vahvuuteen ja hän debytoikin Serie A:ssä keväällä roomalaista SS Laziota vastaan. Serie A:ssa sarjapaikan säilyttänyt Cesena on panostanut alkavalla kaudella kokemukseen ja Riskille ei ollut välttämättä tiedossa tarpeeksi vastuuta. Riski siirtyi loppukauden kattavalla lainasopimuksella takaisin TPS:n riveihin ja saa tarvitsemaansa peliaikaa ja vastuuta.
//
LUE MYÖS:
- Haastattelu: Rodolfo Lippo kiinnostunut edustamaan Suomea maajoukkuetasolla
- FC Hakan kotikentän päätykatsomo tuhoutui tulipalossa
- Joel Pohjanpalolla kahden maalin ilta, taas
- Jaro täräytti entisen maajoukkuepelaajan hankinnan
- Cristiano Ronaldo soitti yllättäen Donald Trumpille
- Jäikö Cristiano Ronaldo kiinni valheesta?
- Sergio Ramos jatkaa uraansa
- Liverpoolissa kuohuu! Mohamed Salah vuodattaa: ”Minut on heitetty bussin alle”
- Lionel Messi ja Inter Miami voittivat mestaruuden
- 20-vuotias laitapakki AC Milanin haaviin – ”Kolumbialle yksi viime vuosien merkittävimmistä siirroista”
- Jaro täräytti entisen maajoukkuepelaajan hankinnan
- Jäikö Cristiano Ronaldo kiinni valheesta?
- Sergio Ramos jatkaa uraansa
- Joel Pohjanpalolla kahden maalin ilta, taas
- FC Hakan kotikentän päätykatsomo tuhoutui tulipalossa
- Cristiano Ronaldo soitti yllättäen Donald Trumpille
- Entinen Al-Nassr-pomo kertoo, millä tavoin Cristiano Ronaldo hankittiin
- Yksi kommentti ajoi Lionel Messin raivon partaalle
- Lionel Messi ja Inter Miami voittivat mestaruuden
- HJK löi uuden pelaajasopimuksen tiskiin
