Haka teki pääsarjahistoriaa
Kuva: Juha Tamminen
Haka teki maanantaina Turussa Suomen jalkapalloilun pääsarjan historiaa, kun valmentaja Sami Ristilä peluutti maalin suulla Michal Slawutaa. Kyseessä oli jo kuluvan kauden viides eri veräjänvartija valkeakoskelaisseuran riveissä Veikkausliigassa.
Ennen Slawutaa Hakan veskareina tositoimissa kaudella 2011 oltiin nähty Markus Koljander, Ville Kauppinen, Saku Peltonen ja Erkka Heinä. Tällä kaudella TPS on peluuttanut neljää eri maalivahtia. Kolmeen torjujaan ovat turvautuneet ainoastaan MYPA ja KuPS.
Veikkausliigassa ainoastaan kaksi aiempaa tapausta
// Veikkausliigan ajalta löytyy ainoastaan kaksi aiempaa tapausta, joissa joukkue on turvautunut yhden kauden aikana viiteen eri maalivahtiin. Vuonna 1992 Mikkelin Palloilijat saivat tilastoihin viisi veskaria. Yhtenä heistä hääri kesken ottelun tolppien väliin vaihdettu kenttäpelaaja Jokke Kangaskorpi, sillä MP:llä ei tuolloin löytynyt varatorjujaa penkiltä. IFK Mariehamn marssitti viheriölle kaudella 2008 viisi eri maalivahtia. Veikkausliigassa neljää eri torjujaa samana kautena on käyttänyt yhteensä seitsemän eri miehistöä: KuPS 1991, Jaro 1993, Jaro 1994, Ponnistus 1995, Jaro 1998, VPS 2000 ja FC Lahti 2002.Ennen Veikkausliigaa yksi tapaus
Viisi maalivahtia saman kauden aikana sivuaa myös koko pääsarjamme ennätystä, sillä ennen Veikkausliiga-aikaa vain Kuopion Pallotoverit on käyttänyt veräjänsä suulla viittä eri pelaajaa. Tämä tapahtui sotakaudella 1943-44, jolloin seurojen kokoonpanot elivät usein hyvinkin voimakkaasti sen mukaan, miten lomia rintamalta myönnettiin. //LUE MYÖS:
- Trabzonspor vahvisti: Mohamed Salah matkustaa Tampereelle
- Mestarien liigassa nähtiin jättiyllätyksiä tiistaina
- Gianni Infantinon asema horjuu – miljoonapalkkio nostatti uuden kohun
- Vahvasti pelannut Cristiano Ronaldo: ”Olen portugalilainen, mutta kuulun Saudi-Arabian kuningaskunnalle”
- Virallista: Maailmanmestari hyppää uuteen valmennuspestiin – ensimmäisenä vastassa KuPS
- Näin Jani Honkavaaran tähtihyökkääjä kommentoi Valioliiga-huhuja
- Cristiano Ronaldo hävisi suosiossa – kohulausunnon leviämisen takana jylläsivät taloudelliset motiivit
- MTV: Osku Maukonen siirtyy HJK:hon
- Steven Gerrard kertoi millaisen rangaistuksen antaisi Manchester Citylle
- Toni Koskelan Kalmarin vaikeudet jatkuivat – putosi karsijan paikalle
- Vahvasti pelannut Cristiano Ronaldo: ”Olen portugalilainen, mutta kuulun Saudi-Arabian kuningaskunnalle”
- Mestarien liigassa nähtiin jättiyllätyksiä tiistaina
- Steven Gerrard kertoi millaisen rangaistuksen antaisi Manchester Citylle
- Toimittaja haltioissaan: ”En ole koskaan aiemmin nähnyt tällaista maalia”
- Roope Riskiltä paljastus uran jatkosta SuomiFutikselle
- MTV: Osku Maukonen siirtyy HJK:hon
- HJK:n voittomaali herätti raivon – Mikko Isokangas kommentoi tilannetta SuomiFutikselle