Hakalle tuttu toimitusjohtaja

FC Haka on nimennyt seuran uudeksi toimitusjohtajaksi Olli Paasion, 59. Paasio on pitkän linjan hakalainen, joka on toiminut jo vuosikymmenten ajan lukuisissa eri tehtävissä seurassa. Kuluvan vuoden ajan hän on työskennellyt FC Haka Oy:n varatoimitusjohtajana.
Paasio seuraa toimitusjohtajan tehtävässä Olli Huttusta, joka siirtyi takaisin valmennuspuolelle Vepsun päävalmentajaksi. FC Haka Oy:n hallituksen puheenjohtajan Heikki Sormusen mukaan Paasion valintaa ei tarvinnut pitkään miettiä.
– Tässä vaiheessa tarvitsimme sellaisen henkilön, joka tuntee seuran tilanteen hyvin ja turvaa jatkuvuuden. Paasio, jos kuka, on sellainen, Sormunen naulaa Hakan verkkosivuilla.
”Pelaajaneuvottelut päävalmentaja Sami Ristilän vastuulla”
Paasion toimenkuva on pitkälti markkinoinnillinen.
– Pelaajaneuvottelut ovat päävalmentaja Sami Ristilän vastuulla. Erillistä urheilutoimenjohtajaa emme tässä vaiheessa tarvitse, Sormunen huomauttaa.
Paasio hakee jatkuvuutta Hakan toimintaan.
– Joukkueessa on erinomainen henki ja se osoitti potentiaalinsa tällä kaudella. On hyvä muistaa, että liigakokemusta sai peräti seitsemän vuonna 1993 syntynyttä pelaajaa. Meidän taustajoukkojen tärkein tehtävä on nyt turvata jatkuvuus pääsarjatason peleihin Valkeakoskella, Paasio sanoo.
//
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- MTV: Ilveksen tähti Itävallan suurseuran tähtäimessä
- Potkut saanut Stefano Pioli palaa tuttuun seuraan
- Bayer Leverkusen jysäytti lähes 40 miljoonan euron hankinnan
- PSG-tähden viimeinen sopimusvuosi alkaa – Valioliigan suurseurat kintereillä
- Kesätoripodcast: Hulluin siirto ikinä & viikon kuumimmat kesäliikkeet
- Italopodcast: Pillit pussiin ja uuteen nousuun – Brescia palaa huipulle?
- Näkökulma: Tukkapöllyn Färsaarilla täytyy herättää HJK – kaksi ongelmaa ratkaistava
- Huuhkajien Fredrik Jensenin uusi seura selvillä
- Marko Saloranta kommentoi Helmareiden EM-pettymystä: ”Tulee sattumaan pitkään”
- Sveitsissä hehkutusta Helmareiden pudotuspelihaaveet murskanneesta noususta – ruotsalaisvalmentajan ilo pilvissä: ”Tällaiset hetket”
- MTV: Ilveksen tähti Itävallan suurseuran tähtäimessä
- Bayer Leverkusen jysäytti lähes 40 miljoonan euron hankinnan
- PSG-tähden viimeinen sopimusvuosi alkaa – Valioliigan suurseurat kintereillä
- Potkut saanut Stefano Pioli palaa tuttuun seuraan
- Näkökulma: Tukkapöllyn Färsaarilla täytyy herättää HJK – kaksi ongelmaa ratkaistava
- Tähtihyökkääjä jättää VPS:n – siirtyy Saksaan