Toni Kuivasto jättää pelikentät
Huuhkajissa 75 A-maaottelua pelannut toppari Toni Kuivasto ripustaa pelikengät naulaan.
Kuivasto yritti paluuta kentille vielä kaudella 2011, mutta operoitu polvi ei kestänyt täysipainoista pelaamista. Ura oli kirjaimellisesti paketissa.
– Pitkään kuntoutin polvea kauden 2010 jälkeen ja kesällä alkoi tuntua, että vielä olisi pelihaluja jäljellä. Polvi ei sitten loppupeleissä kuitenkaan kestänyt, vaan alkoi reagoimaan. Ei sitä kiinnosta kuitenkaan rampana pelata, joten päätös oli lopulta tehtävä uran päättämisestä, Kuivasto sanoo Palloliiton nettisivuilla.
”Ei jäänyt spekuloitavaa ”
– Ainakaan ei jäänyt spekuloitavaa ja sai itse varmuuden siitä, että tämä on nyt oikea päätös. Kuivaston uran kohokohdat löytyvät Allsvenskanista ja maajoukkueesta. – Ruotsin tuplamestaruus Djurgårdenissa oli yksi ehdoton kohokohta ja ne vuodet siinä ympärillä olivat muutenkin hienoja. Maajoukkueesta ehkä ensimmäisenä mieleen tulee ensimmäinen karsintaotteluni, kun nuorena poikana tulin ensimmäisellä puoliajalla vaihdosta kentälle vierasottelussa Sveitsiä vastaan. Veikkausliigassa Kuivasto edusti Ilvestä, MYPAa, HJK:ta ja Hakaa. Vyölle kertyi yhteensä 203 liigamittelöä, joissa hän teki yhdeksän maalia. //LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- MM-kisoissa loistanut maalivahtisankari sai ison siirron
- Neymar teki kaksi maalia ja hölmöili pelikiellon
- Lauantai oli synkkä päivä Veikkausliigan kärkihaastajille
- Itävallassa melkoinen yllätys: tennistähti vaihtaa mailan nappulakenkiin
- Mark van Bommel MM-kisajoukkueen peräsimeen
- KOK: Fifan ja Donald Trumpin touhuja ei tutkita
- HJK vahvisti erittäin nimekkään lainahankinnan
- Sinnikäs Jaro kukisti SJK:n kutkuttavassa paikallisottelussa
- Italian päävalmentajaksi yksi kärkihakija – ura laskussa
- Jättisiirto: Hollannin laituri hurjalla siirtosummalla eksoottiseen liigaan
- Lauantai oli synkkä päivä Veikkausliigan kärkihaastajille
- Kuka ansaitsee Ballon d’Orin? Luis Figo nimesi oman suosikkinsa
- Jürgen Klopp kertoi suunnitelmansa – näin Saksasta tulee jälleen voittava joukkue
- Lähteet: MM-kultaa voittanut saksalaislegenda palaa maajoukkueeseen
- Jürgen Klopp latasi suorat sanat saksalaismedialle: ”Lähden heti, jos…”
- HJK vahvisti erittäin nimekkään lainahankinnan
- Itävallassa melkoinen yllätys: tennistähti vaihtaa mailan nappulakenkiin
- Tässäkö on MM-kisatähden seuraava seura? Neuvottelut käynnissä