Hämeenlinna nappasi pelaajan Hakasta

Ykkösen FC Hämeenlinna julkisti viikonloppuna kaksi pelaajasopimusta.
Keskikenttäpelaaja Lauri Hakanen sekä hyökkäyspään ikiliikkuja Mohamed Koroma ovat sitoutuneet FC Hämeenlinnan alkaneen kauden projektiin.
Tammikuun alusta asti Pullerilla testattavana ollut 26-vuotias Hakanen vakuutti valmennusjohdon osaamisestaan testijaksollaan. Kovaotteisella ja pallovarmalla keskikentän pohjan pelaajalla oli positiiviset mietteet nimien ilmestyttyä sopimuspaperiin.
– Todella hyvät fiilikset, tätä silmällä pitäen tänne tulin treenaamaan. Kolmosessa vietetyn välivuoden jälkeen on kova nälkä pelata taas korkeammalla tasolla. Nyt on yksi aihe pois sydämeltä, seuraavaksi olisi tarkoitus saada opinnot päätökseen. Tekemisen taso on ollut täällä alusta asti korkealla, hommaa tehdään tosissaan, mutta hyvällä huumorilla, Hakanen iloitsee uuden seuransa nettisivuilla.
Toinen uusi sopimuspelaaja on Sierra Leonesta lähtöisin oleva Koroma. Real Friends-seuran kasvatti on pelannut aiemmin Tampereella PP-70:n ja TPV:n paidassa. Kaksi edellistä kautta vierähti Valkeakoskella Hakan paidassa. Liigaotteluita kahden kauden aikana kertyi kaikkiaan 34.
– Olen todella tyytyväinen tehtyäni sopimuksen Hämeenlinnaan. Pari tuttua kaveria suositteli minulle seuraa ja ensivaikutelma on ollut kieltämättä hyvä. Valmennuksen puheista olen ymmärtänyt, että isoa roolia voisi olla tarjolla. Aika näyttää miten lopulta käy, mutta uskoisin olevani valmis kantamaan vastuuta maalintekijänä ensi kaudella, Koroma pohtii.
Voita Onnenpyörästä 5-2000€ palkinto!
- Pyöritä suomenkielisen Lataamo-kasinon Onnenpyörää ja voita isosti!
- Talleta 10€, niin pääset ilmaiseksi pyörittämään Onnenpyörää.
- Voitat vähintään 5€ ja maksimivoitto on 2000€. Palkinnon saat tekemäsi talletuksen päälle.
- Ajaxin pelaaja löi fania pelin jälkeen: ”Ihmiset luulevat, että he voivat huutaa mitä tahansa”
- HSV:n kannattajat juhlivat sarjanousua kentällä – sitten tapahtui jotain odottamatonta ja juhlat peruuntuivat
- GdS: Luis Enrique pyytää Napolia odottamaan – herättänyt kiinnostusta myös muissa suurseuroissa
- PSG:n maalivahti Sergio Rico vakavassa onnettomuudessa – kiidätettiin tajuttomana sairaalaan
- SalPa-puolustaja torjui laukauksen päällään ja sai siitä hyvästä punaisen kortin – ”Menee suoraan sanottuna v***tuksen puolelle”
- Surullinen ajankuva: PSG:n mestarijoukkuetta oli lentokentällä vastassa kolme kannattajaa
- Näin päättyi Venezian kausi – mitä tekee Joel Pohjanpalo?
- Qatarin MM-kisojen lahjusskandaalista ensimmäinen syyte Ranskassa
- Lionel Messi sai haltuunsa jalkapallon halutuimman ennätyksen – saavutuksen taustalla muutos huippujalkapalloilun luonteessa
- Cristiano Ronaldon kausi päättyi karmealla tavalla
- Cristiano Ronaldon kausi päättyi karmealla tavalla
- Surullinen ajankuva: PSG:n mestarijoukkuetta oli lentokentällä vastassa kolme kannattajaa
- SalPa-puolustaja torjui laukauksen päällään ja sai siitä hyvästä punaisen kortin – ”Menee suoraan sanottuna v***tuksen puolelle”
- HSV:n kannattajat juhlivat sarjanousua kentällä – sitten tapahtui jotain odottamatonta ja juhlat peruuntuivat
- Bundesliigan mestaruuden voittanut Bayern München antoi potkut toimitusjohtajalleen ja jalkapallojohtajalleen
- Ajaxin pelaaja löi fania pelin jälkeen: ”Ihmiset luulevat, että he voivat huutaa mitä tahansa”
- Näin päättyi Venezian kausi – mitä tekee Joel Pohjanpalo?
- PSG:n maalivahti Sergio Rico vakavassa onnettomuudessa – kiidätettiin tajuttomana sairaalaan
- Lionel Messi vei PSG:n mestaruuteen ja ylsi kahteen uskomattomaan ennätykseen – rikotaanko näitä koskaan?
- Bayern-legenda Thomas Müller teki Bundesliigan historiaa