Saksan pelaajille EM-kisoihin tiukat Twitter- ja Facebook-säännöt

Saksan maajoukkueen EM-kisoihin valmistautuneen ryhmän pelaajille on asetettu tiukat ohjeet Twitterin ja Facebookin käytöstä. Säännöstö on annettu myös sekä kirjallisesti että suullisesti pelaajien agenteille.
– Mikäli pelaaja ottaa itsestään kuvan hotellin parvekkeella ja laittaa kyseisen kuvan sitten Facebookiin, niin se on ihan ok. Mutta meidän on pidettävä huolta, ettemme menetä yksityisyyttämme ja ettei joukkuehenkemme kärsi, maajoukkueen manageri Oliver Bierhoff selittää Bild-lehdelle.
– Yhdenkään pelaajan ei pidä olla peloissaan siitä, että julkisuuteen pulpahtaa jotain, mitä hän ei halua sinne tulevan.
Saksan edustusmiehistön entinen hyökkääjä listaa asioita, joita pelaajat eivät saa kirjoittaa Twitter-tileilleen, Facebookiin tai muuallekaan kisojen aikana.
– Joukkueen kokoonpanosta tai loukkaantumisista ei saa mitään vuotaa pelaajien kautta eteenpäin. Emme salli negatiivisia kommentteja vastustajajoukkueista, erotuomareista, vastapelaajista tai kanssapelaajista, Bierhoff kertoo.
Saksan jalkapalloliiton linjauksen mukaan pelaajat eivät myöskään saa kirjoittaa kolumneja tai pitää päiväkirjaa, mikäli niillä harrastetaan taloudellisia intressejä.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Kesätoripodcast: Hulluin siirto ikinä & viikon kuumimmat kesäliikkeet
- Italopodcast: Pillit pussiin ja uuteen nousuun – Brescia palaa huipulle?
- Näkökulma: Tukkapöllyn Färsaarilla täytyy herättää HJK – kaksi ongelmaa ratkaistava
- Huuhkajien Fredrik Jensenin uusi seura selvillä
- Marko Saloranta kommentoi Helmareiden EM-pettymystä: ”Tulee sattumaan pitkään”
- Sveitsissä hehkutusta Helmareiden pudotuspelihaaveet murskanneesta noususta – ruotsalaisvalmentajan ilo pilvissä: ”Tällaiset hetket”
- Miika Nuutinen reagoi HJK:n nöyryyttävään selkäsaunaan: ”Täysi painajainen”
- Tähtihyökkääjä jättää VPS:n – siirtyy Saksaan
- Jättimäinen pettymys! Helmareiden unelma kaatui viime metreillä
- HJK:lle karmea nöyryytys – europelit vaarassa katketa lyhyeen
- Näkökulma: Tukkapöllyn Färsaarilla täytyy herättää HJK – kaksi ongelmaa ratkaistava
- Ranskalainen supertähti siirtyy Saudi-Arabiaan
- Katso: Humanoidirobotit ottivat yhteen jalkapallon merkeissä – lopputulos oli karu
- Huuhkajien Fredrik Jensenin uusi seura selvillä
- Miika Nuutinen reagoi HJK:n nöyryyttävään selkäsaunaan: ”Täysi painajainen”
- Lionel Messi teki jälleen yhden ennätyksen MLS-liigassa. Meneekö tuossa itsekin jo laskuissa sekaisin?
- Tähtihyökkääjä jättää VPS:n – siirtyy Saksaan
- Kesätoripodcast: Hulluin siirto ikinä & viikon kuumimmat kesäliikkeet
- Sveitsissä hehkutusta Helmareiden pudotuspelihaaveet murskanneesta noususta – ruotsalaisvalmentajan ilo pilvissä: ”Tällaiset hetket”
- Suurseura löylytti Ilvestä! Yhdeltä pelaajalta hurjat tehot