David Beckhamin olympiaunelma murskaksi
Kuva: Getty Images
Entinen Englannin maajoukkueen kapteeni David Beckham ei edusta Ison-Britannian historiallista olympiajoukkuetta heinäkuun lopulla alkavissa Lontoon olympialaisissa. Englannin jalkapalloliitto on myös tiedottanut, että yksikään jalkapallon EM-turnauksessa mukana ollut pelaaja ei pelaa olympialaisissa.
– Luonnollisesti olen erittäin pettynyt, että en tullut valituksi, mutta olen nyt joukkueen suurin kannattaja, Beckham kertoi BBC Sport:lle.
– Minulle olisi ollut suuri kunnia olla mukana tässä uniikissa joukkueessa, mutta nyt toivotan heille onnea ja menestystä.
Beckham kuului olympiajoukkueen valmentajan Stuart Pearcen alustavalle 35 pelaajan listalle, mutta ensi maanantain virallisessa joukkueessa hänen nimeään ei ole.
Olympiaturnaus ei ole kansainvälisen jalkapalloliiton FIFA:n virallinen turnaus. Joukkueet koostuvat alle 21-vuotiaista pelaajista, jonka lisäksi turnaukseen voidaan nimetä kolme yli-ikäistä pelaajaa.
Joukkueesta putoaminen tuntuu Beckhamille karvaalta, koska hän on ollut Lontoon olympiahankkeessa mukana alusta lähtien sen puolestapuhujana ja virallisen hakukomitean edustajana.
Kansainvälisen jalkapalloliiton FIFA:n alaisuudessa Ison-Britannian maat, Englanti, Skotlanti, Wales ja Pohjois-Irlanti, kilpailevat omina joukkueina.
Olympialaisissa maat kuitenkin kuluvat Ison-Britannian alaisuuteen ja perinteisesti briteillä ei ole ollut ollenkaan jalkapalloedustusta tässä turnauksessa. Nyt kotikisat tekevät poikkeuksen ja neljä maan edustajista kootaan yksi edustusjoukkue.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Voidaanko puhua supertähdestä? – Internazionale pyytää nyt isoa kalaa
- HJK naaraamassa Serie A -maalivahdin – muuttuu saalistajasta saaliiksi
- Liitot kapinoivat Gianni Infantinoa vastaan – toimittaja vihjaa hurjasta suunnitelmasta
- Iso ero budjeteissa ei näkynyt – KuPS ja TPS tasasivat pisteet
- Käsittämätön tilanne – purkupallo aiheutti kolarin jalkapallo-ottelussa
- Romelu Lukaku näytti vihreää valoa suurseuralle – onko tässä tuleva kohde?
- Suru-uutinen: Lionel Messin isä on kuollut 68-vuotiaana
- Lehti: Gianni Infantinolla oli salasuhde – Uefa maksoi naisen ulos järjestöstä
- Katso video: Roman Eremenko täräytti yhden kauden upeimmista maaleista
- Juuri nyt: Argentiinan jalkapalloliitto tukee Gianni Infantinoa