RoPS-peluri kohtasi ManU:n tehokärjen ja debytoi nyt Ykkösessä – "Varmasti apua joukkueelle"
Ykköstä johtava RoPS jatkoi pisteiden haalimista sunnuntaina voittamalla kotikentällään FC Viikingit maalein 2-0. Voitosta huolimatta rovaniemeläiset eivät olleet alkuunkaan tyytyväisiä omiensa esityksiin.
– Tämä oli heikoin kotipelimme. Meno oli kuritonta. Ymmärrän, että tulee huonoja päiviä, mutta silloinkin voi aina juosta. Olimme rutiinitasoa alempana ja lopputulos kertoo vain sen, että yksilöt pystyvät tekemään tulosta. Joukkueena pitää pystyä parempaan, kapteeni Tuomo Könönen kertaa koitosta seuran www-sivuilla.
Päävalmentaja Kari Virtanen oli samoilla linjoilla luottopuolustajansa kanssa.
– Tästä on annettava kreditit myös hyvälle vastustajalle. Toivottavasti tämä ei näy keskiviikkona, luotsi viittasi tulevaan vierasotteluun AC Oulua vastaan.
Kentällä nähtiin myös vihdoin ja viimein Suomessa debytoinut El Salvadorin maajoukkuemies Victor Turcios. Maansa MM-karsintapeleistä viikko sitten palannut puolustaja kohtasi reissullaan esimerkiksi Meksikon ja Manchester Unitedin kärkimiehen Javier Hernandezin, joten pelurilla on varmasti riittänyt totuttelemista takaisin Pohjolaan.
– Hän tuli peliin erittäin hyvällä asenteella. Vielä kun Turcios oppii kieltä, hänestä on varmasti apua joukkueelle, kapteeni Könönen kehui joukkuekaveriaan.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- HJK epäonnistui taas ja ykkösmaalivahti loukkaantui: ”Ei voi olla tyytyväinen millään tavalla”
- Veikkausliigassa otetaan käyttöön uusia sääntöjä
- Poliitikko otti yhteen FIFAn kanssa MM-kisoista – sai haluamansa
- Nyt tuli iso päätös: Huuhkajien ottelusta Valko-Venäjää vastaan uusi linjaus
- Tuomari kuoli Palloliiton ottelussa – HS kertoo lisätiedoista
- Haastattelu: KuPSin Taneli Hämäläisen tulevaisuus auki – ”Muutama joukkue on osoittanut kiinnostuksensa”
- Manchester United julkaisi uuden päävalmentajansa nimen – seuran sivut kaatuivat
- SJK purki puolustajansa sopimuksen
- Nyt se tapahtui: Cristiano Ronaldo johdatti joukkueensa Saudi-Arabian liigan mestaruuteen
- IS:n asiantuntija pamautti suorat sanat Neymarin MM-kisapaikasta

- Joel Pohjanpalon ja Jesse Jorosen Palermon kausi päättyi isoon pettymykseen – Filippo Inzaghi: ”En lähtisi täältä edes Real Madridiin”