Shefki Kuqi: "Hollanti iskee helposti 3-4 maalia!"

Suomen A-maajoukkueen entinen hyökkääjä Shefki Kuqi uskoo, että Hollannilta voidaan odottaa tänään todellista maaliryöppyä.
– Hollannin esitys Tanskaa vastaan oli yksi kisojen parhaista tähän mennessä, joukkue ei vaan saanut mistään sisään. Tällaisissa kisoissa maalihanat pitää saada auki nopeasti. Jos Hollanti jatkaa samalla tavalla, sillä on ehdottomasti hyvä mahdollisuus iskeä maaleja myös Saksaa vastaan.
– Maalintekovoimaa löytyy joka puolelta kenttää, ja toisena iltana maaleja tulee helposti 3–4, kuten on nähty. Joukkue pelaa hienoa futista, mutta kyllä siellä voisi välillä siirrellä palloa nopeammin, Kuqi arvelee
tiedotteessa.”Sheriffi” odottaa myös Saksan parantavan.
– Saksalaiset tekivät ensimmäisessä pelissään tarvittavan, ei mitään erikoista. Mutta joukkue oli taas tyypillisen tehokas, voittomaalia osasi odottaa. Saksa tietää Hollannin vahvuudet, ja pelaa varmasti paremman pelin. Hollannilla on kuitenkin hyvä sauma ottaa pakkovoitto. Vastakkain on kaksi samankaltaista taitavaa ja pallollista joukkuetta, eikä kummankaan voitto olisi yllätys, Kuqi pohjustaa illan kiihkeää peliä.
Hyökkääjä ei usko Hollannin joukkueen sisäisiin kärhämiin.
– En usko, että siellä on varsinaisia riitoja, ainakaan egojen takia. On se vaikeaa valmentajallekin, kun joukkue on erityisesti hyökkäyksessä täynnä loistokauden pelanneita tähtiä, joista kaikki haluavat pelata. Mutta pelaajavalinnat riippuvat aina myös vastustajasta, Huntelaar on toisena iltana parempi valinta kuin van Persie.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Kesätoripodcast: Hulluin siirto ikinä & viikon kuumimmat kesäliikkeet
- Italopodcast: Pillit pussiin ja uuteen nousuun – Brescia palaa huipulle?
- Näkökulma: Tukkapöllyn Färsaarilla täytyy herättää HJK – kaksi ongelmaa ratkaistava
- Huuhkajien Fredrik Jensenin uusi seura selvillä
- Marko Saloranta kommentoi Helmareiden EM-pettymystä: ”Tulee sattumaan pitkään”
- Sveitsissä hehkutusta Helmareiden pudotuspelihaaveet murskanneesta noususta – ruotsalaisvalmentajan ilo pilvissä: ”Tällaiset hetket”
- Miika Nuutinen reagoi HJK:n nöyryyttävään selkäsaunaan: ”Täysi painajainen”
- Tähtihyökkääjä jättää VPS:n – siirtyy Saksaan
- Jättimäinen pettymys! Helmareiden unelma kaatui viime metreillä
- HJK:lle karmea nöyryytys – europelit vaarassa katketa lyhyeen
- Tähtihyökkääjä jättää VPS:n – siirtyy Saksaan
- Lionel Messi teki jälleen yhden ennätyksen MLS-liigassa. Meneekö tuossa itsekin jo laskuissa sekaisin?
- HJK:lle karmea nöyryytys – europelit vaarassa katketa lyhyeen
- Katso: Humanoidirobotit ottivat yhteen jalkapallon merkeissä – lopputulos oli karu
- Miika Nuutinen reagoi HJK:n nöyryyttävään selkäsaunaan: ”Täysi painajainen”
- Suurseura löylytti Ilvestä! Yhdeltä pelaajalta hurjat tehot
- Ranskalainen supertähti siirtyy Saudi-Arabiaan
- Huuhkajien Fredrik Jensenin uusi seura selvillä
- Näkökulma: Tukkapöllyn Färsaarilla täytyy herättää HJK – kaksi ongelmaa ratkaistava
- Jättimäinen pettymys! Helmareiden unelma kaatui viime metreillä