Tanska pimensi Ronaldon jo karsinnoissa – "Uskallamme katsoa peiliin ja ratkaista ongelmat"
Tanska kohtaa tänään klo 19.00 alkavassa B-lohkon kamppailussa Portugalin. Portugalilla on selkä seinää vasten Saksa-tappionsa jälkeen. Tanska pääsee otteluun Hollanti-voittonsa ansiosta hieman pienemmin painein.
Tanskan päävalmentajan Morten Olsenin mielestä joukkueelle jäi kuitenkin runsaasti parannettavaa avauspelistä, vaikka voitto tulikin.
– Meidän pitää olla kaiken kaikkiaan parempia kuin Hollanti-pelissä. Häviät tai voitat, niin pelissä on kohteita, joita pitää parantaa. Meilläkin oli tiettyjä asioita, joihin en ollut tyytyväinen, Olsen kertoi Fourfourtwo.com:n mukaan Tanskan lehdistötilaisuudessa.
– Tämä joukkue on hyvä, koska se on kypsä. Pelaajat uskaltavat katsoa peiliin ja korjaamaan asiat, mitkä eivät edellisessä pelissä onnistuneet.
Joukkueet olivat myös samassa EM-karsintalohkossa. Lohkon voittajana kisoihin pääsi Tanska ja Portugali puolestaan varmisti kisapaikan jatkokarsinnan kautta. Tanskalaisilla on näin ollen pieni henkinen yliote peliin lähdettäessä.
Joukkueet kohtasivat edellisen kerran viime vuoden lokakuussa. Tanska voitti kotikentällään 2-1. Ottelun ratkaisupelaaja oli Tanskan laitapakki Michael Silberbauer, joka piti Portugalin Cristiano Ronaldon kurissa. Olsen oli vaitonainen, aikooko hän lähteä samalla ajatuksella myös tulevaan kamppailuun.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Jürgen Kloppia kosiskellaan takaisin penkin päähän – agentilta tyly kuitti
- Brasilialle raju takaisku MM-kisoissa: avauksen mies ulos – Man Unitedin suurhankinta mukaan!
- Christian Eriksenin voinnista uutta tietoa – kotiutuminen lähellä
- MM-kisojen ennakko, lohko B: Kultainen sukupolvi jahtaa selkeää suosikkia
- MM-kisoihin valmistautuva Lamine Yamal avasi Ballon d’Or -pettymystään – ”Luulin voittavani”
- MM-kisojen ennakko, lohko A: Kisaisäntä yrittää murtaa kirouksensa
- Real Madridin kohuvaalit ohi – Florentino Pérezin valtakausi jatkuu
- Haastattelu: Matias Siltanen toivoo siirron toteutuvan kesällä – ”Kun hyvä tarjous tulee, niin sitten mennään”
- Tanskan jalkapalloliitto: Kentän pintaan pudonnut Christian Eriksen selvisi säikähdyksellä
- IFK Mariehamn paljasti uuden päävalmentajansa
- Argentiinalle ja Brasilialle loukkaantumisia MM-kisojen alla – kaksi pelaajaa ulos turnauksesta?
- Farssin ainekset – Yhdysvallat eväsi MM-joukkueen jäseniltä pääsyn maahan
- Vain päiviä ennen MM-kisojen alkua: FIFA joutui perumaan kohutun sääntömuutoksen
- Lähde: Jesse Joronen on allekirjoittanut sopimuksen
- Tanskan jalkapalloliitto: Kentän pintaan pudonnut Christian Eriksen selvisi säikähdyksellä
- Man United valmis kovaan ratkaisuun – floppi ulos, 70 miljoonan maalihirmu sisään?
- MM-kisapelaaja joutui ongelmiin Yhdysvalloissa – seitsemän tunnin kuulustelu
- Jesse Jorosen ja Joel Pohjanpalon Palermo teki tarjouksen Paulo Dybalalle
- IFK Mariehamn paljasti uuden päävalmentajansa
- Vedonlyöjä.comilta raju tyrmäys HJK:lle – ”Mestaruuden todennäköisyys vain 10 prosenttia”