HJK ja Glasgow Celtic kohtasivat eurocupeissa edellisen kerran kaksitoista vuotta sitten. Asetelmat olivat silloin samankaltaiset kuin nyt – Celtic on ehdoton ennakkosuosikki.

Pelaa Celtic-HJK NordicBetille 50 euron riskitön veto kertoimilla: 1,40 – 4,25 – 7,65
Jos veto menee ohi, saat panoksesi takaisin! Lue tästä lisätietoja!

Sillosen UEFA Cupin (nyk. Eurooppa-liiga) karsinnoissa Celtic joutui taistelemaan aina toisen ottelun jatkoajalle asti ennen kuin silloin tähtihyökkääjä Chris Sutton vei joukkueensa jatkoon. Sutton pelasi Celticissa vuosina 2000-2006 tehden 63 maalia 130 ottelussa joukkueelleen.

– Teimme elämämme turhan vaikeaksi silloin. Johdimme avauspelin jälkeen jo 2-0, mutta he tasoittivat tilanteen kotonaan ja paine oli yhtäkkiä meidän niskassamme, Sutton kertoo The Scottish Sun-lehden verkkosivuilla.

– Tiesimme, että seuraava maali ratkaisee ja olen iloinen, että pystyin ratkaisemaan pelin meille jatkoaikamaalillani.

Suurimmat paineet Celticin jatkoonpääsystä ovat Suttonin mukaan joukkueen managerilla Neil Lennonilla, jonka alaisuudessa Celtic on ollut kehno eurokentillä. Putoaminen voisi tietää jopa potkuja.

– Pääseminen lohkovaiheeseen merkitsee todella paljon Celticille, erityisesti taloudellisesta näkökulmasta.

– Monien mielestä olisi täysi katastrofi, mikäli Celtic putoaisi HJK:lle. Managerilla on suurimmat paineet tässä tilanteessa.

Sutton uskoo entiseen seuraansa, mutta tietää, että peliin ei voi lähteä takki auki.

– Celticille voi nytkin tulla kovat paikat. HJK:lla on etu, koska heidän kautensa on hyvää vauhtia käynnissä, kun taas Celtic on pelannut vain harjoituspelejä.

– Skandinaavisia joukkueita ei kannata aliarvioida. Heillä on hyvä historia suurempia joukkueita vastaan.

Pelaa Celtic-HJK NordicBetille 50 euron riskitön veto kertoimilla: 1,40 – 4,25 – 7,65
Jos veto menee ohi, saat panoksesi takaisin! Lue tästä lisätietoja!