OPS:n uusille vahvistuksille heti vastuuta – 76 päivän piina poikki
76 päivää ja 12 ottelua se kesti, mutta nyt laskenta on ohi. OPS katkaisi lauantaina voitottoman putkensa Ykkösessä vierasottelussa FC KooTeePeeta vastaan. Ensimmäistä otteluaan oululaisseurassa pelannut Leandro Costa laukoi ottelun 1-0-voittomaalin.
Brassihyökkääjä ei ollut ainoa lauantai-illan debytantti. Kauden loppuun asti oululaisseurassa pelaava puolalaistoppari Piotr Gurzeda oli myös mukana avauksessa.
Lisäksi OPS:n nigerialaispelaajista laitapuolustaja Quadir Suleiman ja hyökkääjä Lawrence Chiedozie olivat saaneet pelilupansa kuntoon ja esiintyivät Kotkassa. Suleimanin ilta tosin päättyi jo tunnin pelaamisen jälkeen kahden keltaisen kortin takia.
– Erittäin tärkeä ja vaikea voitto! Minulta ja joukkueelta lähti monta kiloa selästä tämän voiton myötä. Meidän olisi pitänyt esityksiemme perusteella voittaa ja kauan aikaa sitten, jos mietitään vaikkapa HIFK-peliä tai viime peliä Viikinkejä vastaan. Tämä kesti nyt liian pitkään, mutta ajatella, että se tuli alivoimalla Kotkassa, jonne me matkustimme pelipäivänä bussilla, OPS:n päävalmentaja Luiz Antonio iloitsee seuran nettisivuilla.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Lauantai oli synkkä päivä Veikkausliigan kärkihaastajille
- Itävallassa melkoinen yllätys: tennistähti vaihtaa mailan nappulakenkiin
- Mark van Bommel MM-kisajoukkueen peräsimeen
- KOK: Fifan ja Donald Trumpin touhuja ei tutkita
- HJK vahvisti erittäin nimekkään lainahankinnan
- Sinnikäs Jaro kukisti SJK:n kutkuttavassa paikallisottelussa
- Italian päävalmentajaksi yksi kärkihakija – ura laskussa
- Jättisiirto: Hollannin laituri hurjalla siirtosummalla eksoottiseen liigaan
- Tässäkö on MM-kisatähden seuraava seura? Neuvottelut käynnissä
- Jürgen Klopp kertoi suunnitelmansa – näin Saksasta tulee jälleen voittava joukkue
- Kuka ansaitsee Ballon d’Orin? Luis Figo nimesi oman suosikkinsa
- Jürgen Klopp latasi suorat sanat saksalaismedialle: ”Lähden heti, jos…”
- Luka Modrićin ura jatkuu!
- Lähteet: MM-kultaa voittanut saksalaislegenda palaa maajoukkueeseen