Chelsea-luotsi kritisoi julkisesti omiaan: "Puolustaminen oli kehnoa"
Chelsea hävisi 1-2-lukemin Valioliigan alkukauden yllättäjäjoukkueelle West Bromwich Albionille, joka samalla nousi sarjassa jo neljänneksi vain pisteen päähän lontoolaisista.
Chelsea-luotsi Roberto Di Matteo oli julkisesti yllättävänkin kriittinen oman joukkueensa puolustustyöskentelyä kohtaan.
– Puolustamisemme oli kehnoa tänään. Kolmen maalin tekeminen voittaakseen on hankalaa, etenikin vieraissa. Meidän pitää parantaa puolustuspeliämme, italialainen kertoi BBC Sportille ottelun jälkeen.
– Tiesimme, että ottelusta tulee hankala. Sen jälkeen, kun päästimme avausmaalin pääsimme vähitellen mukaan, tasoitimme ja meillä oli paikat jopa johtomaaliin. Jouduimme kuitenkin jälleen takaa-ajajaksi.
Terryn poissaolo näkyi
Chelsea-puolustuksen johtohahmo John Terry on poissa muutaman viikon loukkaantumisen vuoksi, mikä näkyi takalinjoilla. Di Matteo ei kuitenkaan halua syyttää vain puolustuksen pelaajia. – Hän on tärkeä pelaaja ja tuo paljon kokemusta ja laatua puolustukseen. Mutta koko joukkueen puolustuksen pitää parantua. Huono suoritus ei ole vain puolustajien vika.Nopan vanhoille asiakkaille 5€ kierrätysvapaa megakierros – vain 1 eurolla!
- Minimitalletus 1 €.
- Vain vanhoille asiakkaille!
- Katso: Veikkausliigan loppusarjojen otteluohjelmat julkaistu
- Lehti: Turkin suurseura teki tarjouksen Matias Siltasesta
- Yllätysuutinen Italian Serie A:sta – brassilegendan poika siirtyy pelaamaan Eurooppaan
- Kadonneeksi luullun entisen Valioliiga-pelaajan hyytävä ”tunnustus” loksautti leuat – kommenttikentässä tultiin apuun
- Virallista: Juventus sai havittelemansa ykköshyökkääjän – joukkueen pisin pelaaja
- Venäjän divaripakki kerää maalisyöttöjä tekniikalla, jollaista nykyään ei muilla ole
- Matkaa 90 metriä – Englannissa nähtiin kummallinen maali
- Lionel Messin ennätys muuttuu lennossa – taustalla Argentiinan jalkapalloliitto?
- Valioliigassa ennätyssiirto!
- Antonio Rüdiger lopettaa uransa Saksan maajoukkueessa

- Virallista: Leo Walta siirtyi MLS:ään
- Valioliigassa ennätyssiirto!
- Kadonneeksi luullun entisen Valioliiga-pelaajan hyytävä ”tunnustus” loksautti leuat – kommenttikentässä tultiin apuun
- Lionel Messin ennätys muuttuu lennossa – taustalla Argentiinan jalkapalloliitto?
- Huuhkajat-puolustaja ei saanut edes mahdollisuutta pelata – sopimus purettu