FF Jaro ja Jari Sara ovat solmineet vuoden mittaisen jatkosopimuksen. Joukkue tähyilee myös muita vahvistuksia.

Seuran oma kasvatti Sara pelasi päättyneellä kaudella 24 veikkausliigaottelua. 23-vuotias laitapuolustaja debytoi liigassa vuonna 2006.

– Kasvattiseuraan jääminen oli ensimmäinen vaihtoehtoni ja olen tyytyväinen että asiat saatiin sovittua näin nopeasti. Kuluneesta kaudesta jäi paljon hampaankoloon, joten ensi kaudella meillä on paljon todistettavaa, Sara kertoo seuran verkkosivuilla.

”Olemme koko ajan yhteydessä”

Jaron toimitusjohtaja Niklas Storbacka paljastaa, että lisää sopimusuutisia lienee luvassa lähitulevaisuudessa.

Ruotsin Superettanissa Landskrona BoIS:n riveissä viime vuosina pelannut Fredrik Svanbäck on yhdistetty siirtohuhuissa seuraan:

– Neuvottelemme koko ajan mm. omien kasvattien kanssa. Kuten mediassa on kerrottu, niin Fredrik Svanbäckin kanssa olemme myös koko ajan yhteydessä. Lisäksi kyselyitä on tullut paljon. On hienoa että Jaro kiinnostaa näin paljon, Storbacka kertoo.

– Nyt on kuitenkin marraskuu, joten mitään älytöntä kiirettä meillä ei ole uusien pelaajien kanssa. Meidän tulee olla huolellisia valinnoissamme.