AC Oulun huippulupaava Matias Ojala kertoo olevansa valmis siirtymään Saksaan tammikuun siirtoikkunassa. Sopiva seurakin on jo mielessä.

Keskikenttämies on yhdistetty siirtohuhuissa kolmeen eri saksalaisryhmään. Bundesliigaseurojen Hannoverin ja HSV:n lisäksi nuorukaisen palveluksista on kiinnostuttu 2. Bundesliigassa pelaavassa FC St. Paulissa.

17-vuotias pallotaituri näkee itse näistä kolmesta vaihtoehdosta FC St. Paulin parhaiten hänelle sopivana seuraavana etappina:

– Uran kannalta St. Pauli voisi olla paras vaihtoehto, koska siellä saisi varmaan helpoiten mahdollisuuden ykkösjoukkueessa. Hehän pelaavat toiseksi korkeinta sarjatasoa. Olisi hankalaa mennä heti bundesliigajoukkueeseen ja raivata sieltä paikka, Ojala sanoo SuomiFutis-sivuston haastattelussa.

Jos Ojala tammikuussa Saksaan siirtyy, hän joutuu todennäköisesti aloittamaan taipaleensa reservijoukkueesta. St. Paulin reserviryhmä ei ole tasoltaan kovinkaan kovaa luokkaa, kun vertailukohdaksi otetaan bundesliigaryhmien vastaavat porukat.

Ojala on käynyt sekä Hannoverin että St. Paulin testissä, joten hän tietää hyvin reserviryhmien tasoerot:

– Hannoverin reservijoukkueen totesin hyväksi silloin, kun siellä kävin. Ryhmä oli paljon parempi, kun vertaa esimerkiksi St. Paulin reserveihin.

”En ole liian nuorikaan maailmalle”

Ojala debytoi Veikkausliigassa jo elokuussa 2010 ollessaan vasta 15-vuotias. Kaikkien aikojen nuorin liigadebytantti on jo valmis ottamaan seuraavan askeleen.

– Olisi mukava lähteä haistelemaan uusia kuvioita. Nyt tuntuu siltä, että on jo hyvä aika lähteä. En ole liian nuorikaan tuonne maailmalle. Tuntuu, että tammikuussa olisi varmaan hyvä mahdollisuus, Ojala miettii.

– Jos tammikuussa tulee paikka lähteä, kyllä sitten menen.

Ojala oli lähellä siirtoa Saksaan jo elokuun siirtoikkunassa. Tuolloin nuorukainen sai kuitenkin ikävään paikkaan nilkkavamman, jonka paranemiseen meni muutama kuukausi.

Seurat eivät mielellään hanki riveihinsä pelaajia, jotka ovat loukkaantuneiden kirjoissa. Ojalan mukaan loukkaantuminen saattoikin olla ainakin osasyy siihen, ettei sopimusta syntynyt.

Nyt paikat ovat kuitenkin kunnossa, joten siihen neuvottelut eivät ainakaan kariudu:

– Nyt olen saanut pelata pari kuukautta niin, ettei nilkan kanssa ole ollut mitään ongelmia. Se on nyt hyvin kestänyt ja parantunut täysin, Ojala toteaa ja naureskelee, miten vammat tulevatkin aina ikävimpään mahdolliseen aikaan.

Ojalan sopimus AC Oulun kanssa ulottuu vuoteen 2015. Oululaisseura saa näin asianmukaisen siirtokorvauksen, jos tähtilupaus matkaa uusiin haasteisiin.

Jaakko Käyhkö (@JaakkoKayhko)