TPS:n Juho Lähteen tavoitteena tasaisempi kausi – "Jäi hampaankoloon"

Veikkausliigassa viime kaudella kolmanneksi sijoittuneen TPS:n runkomiehiin kuulunutta Juho Lähdettä harmittaa yhä edelleen viime kausi. TPS oli lähellä jopa mestaruutta, mutta loppukaudesta puhti ei riittänyt.
– Viime kausi oli itseltäni aikamoista vuoristorataa. Olin ennen sarjan alkua armeijassa, mikä saattoi näkyä peliesityksissäni. Nyt olen taas valmis uuteen kauteen, sillä pienet vammatkin tuli kuitattua loman aikana, Lähde kertoi Vantaatournament.com:ssa.
– Kaudesta jäi vähän hampaankoloon, sillä enemmänkin olisi ollut otettavissa. Ehdoton vahvuutemme on selväpiirteinen pelitapa. Pelaajat tuntevat hyvin toisensa, ja kaikki tietävät mitä kentällä on tehtävä. Aloitimme harjoittelun tämän viikon maanantaina. Ja voin vakuuttaa, että kovaa on menty.
TPS osallistuu helmikuussa Vantaalla pidettävään kovatasoiseen kansainväliseen turnaukseen, missä se kohtaa norjalaisen Hönefossin.
– Vaikka tämä olisi kuinka kulunut klisee tahansa, kansainvälisiä otteluja ei pelata koskaan liikaa.
Voita kaksi VIP-pakettia koripallon EM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kaksi VIP-pakettia koripallon EM-kisoihin 2025 Tampereelle!
-
- VIP-pakettiin sisältyy:
- otteluliput Suomen otteluun parhailta paikoilta
- korkeatasoinen ruokailu
- oma nimetty pöytä ennen ottelua, puoliajalla ja ottelun jälkeen
- majoitus Sokos Hotel Ilveksessä
- VIP-pakettiin sisältyy:
-
- Puolustajan sikailu maksoi Hollannille – Ranskalle ja Portugalille yllätystappiot
- Belgian tähti harkitsi maajoukkueuran lopettamista EM-pettymyksen jälkeen – ”Olin hyvin turhautunut”
- Lähde: Oliver Antman herättää kiinnostusta Englannissa
- Ensimmäinen maa varmisti MM-kisapaikkansa – kahdeksas kerta peräkkäin
- Paulo Dybalan kausi ohi – joutuu leikkaukseen
- Jonathan David unelmoi siirrosta Espanjaan: ”Valioliiga on nopeampi ja fyysisempi sarja, mutta…”
- Urho Nissilä teki jatkosopimuksen Unkarissa – joukkue taistelee mestaruudesta
- Bild: Manuel Neuer, 38, saattaa sittenkin palata Saksan maajoukkueeseen
- Florian Wirtzin uskotaan suostuvan Bayer Leverkusenin jatkosopimustarjoukseen – Bayern München kintereillä
- Sport Bild: Lukas Hradecky saanee uuden kilpakumppanin kesällä – Matěj Kovářin määrä poistua Bayer Leverkusenista
- Lähde: Oliver Antman herättää kiinnostusta Englannissa
- Ensimmäinen maa varmisti MM-kisapaikkansa – kahdeksas kerta peräkkäin
- Puolustajan sikailu maksoi Hollannille – Ranskalle ja Portugalille yllätystappiot
- Jonathan David unelmoi siirrosta Espanjaan: ”Valioliiga on nopeampi ja fyysisempi sarja, mutta…”
- Sport Bild: Lukas Hradecky saanee uuden kilpakumppanin kesällä – Matěj Kovářin määrä poistua Bayer Leverkusenista
- Paulo Dybalan kausi ohi – joutuu leikkaukseen
- Belgian tähti harkitsi maajoukkueuran lopettamista EM-pettymyksen jälkeen – ”Olin hyvin turhautunut”
- Bild: Manuel Neuer, 38, saattaa sittenkin palata Saksan maajoukkueeseen
- Haastattelu: Aki Riihilahti haluaa pidemmän sarjakauden – ”Olosuhdekriteerejä voisi kiristää”
- Urho Nissilä teki jatkosopimuksen Unkarissa – joukkue taistelee mestaruudesta