Huuhkajien ryhmään muutoksia – Mannström ja Forsell mukaan
Image: Juha Tamminen
Suomen A-maajoukkueen pelaajalistaan on jouduttu tekemään muutoksia ennen keskiviikkoista Israel-maaottelua.
Neljä alkuperäiseen nimilistaan kuulunutta pelaaja joutuu jäämään ottelusta sivuun. Tästä syystä joukkuetta on täydennetty kahdella pelaajalla.
Teemu Tainio (nilkkavamma), Mika Väyrynen (kylkivamma), Kasper Hämäläinen (polvivamma) ja Njazi Kuqi (pohjevamma) eivät pysty keskiviikon otteluun osallistumaan. Mixu Paatelaisen ryhmään nousevat HJK:n Sebastian Mannström sekä Turkin Bursasporissa pelaava Petteri Forsell.
– Neljän pelaajan loukkaantuminen harmittaa tietysti. Mutta samalla tämä antaa mahdollisuuden katsoa vaikkapa Forsellin kunto. Hän on ollut jo jonkin aikaa tarkemmassa seurannassa, nyt saimme hyvän tilaisuuden ottaa hänet mukaan, Paatelainen toteaa Palloliiton sivuilla.
– Sebastian Mannström oli mukana jo Thaimaan leirillä. Olisimme nostaneet joukkueeseen Thaimaassa maajoukkuedebyyttinsä tehneen Rasmus Schüllerin, mutta valitettavasti hän loukkaantui sunnuntain Liigacup–ottelussa.
Suomen nimilista Israelissa sisältää nyt 19 pelaajaa. Suomi kohtaa Israelin keskiviikkona Netanyassa kello 20.00.
LUE MYÖS:
- Alle 15-vuotias suomalaispoika kiinnittää huomiota kansainvälisesti – ”Nimi mieleen”
- New Yorkissa nähtiin harvinaisen ala-arvoinen hyökkäys Lionel Messiä kohtaan – ”Tämä on erittäin häiritsevää”
- Kuivat putket poikki! KuPS nousi FC Interin kantaan
- Lähde: KuPS ja Inter maajoukkuehyökkääjän perässä
- Hurja viimeistely! Antoine Griezmann syötti Puskás-palkinnon arvoisen maalin
- José Mourinholta erikoinen kommentti tähtipelaajastaan
- Huikea osuma! Leo Walta upotti vapaapotkun lähes 30 metristä – katso video
- Lionel Messi jatkoi hurjaa tahtiaan: ”En rehellisesti voi uskoa”
- HJK ja KuPS saivat ilouutisen – järkyttävän hieno maali ei riittänyt Interille
- Some nauraa ranskalaispelaajan hölmöilylle – ”Vuosikymmenen omituisin maali”
- ”Viime yönä tehtiin yksi parhaista maaleista jalkapallohistoriassa”
- Some nauraa ranskalaispelaajan hölmöilylle – ”Vuosikymmenen omituisin maali”
- Italialaiskomeetta iski hattutempun ja teki Serie A -historiaa – vaihdossa odotti vihainen valmentaja
- Lionel Messi jatkoi hurjaa tahtiaan: ”En rehellisesti voi uskoa”
- HJK ja KuPS saivat ilouutisen – järkyttävän hieno maali ei riittänyt Interille
- Lionel Messille kunniaa – uusi kasvi löydetty
- Ratkesiko Veikkausliigan maalikuninkuus jo nyt?
- Veteraanihyökkääjä saavutti kovan rajapyykin
- ”Järkyttävä esitys jälleen” – fanien mitta täyttymässä Huuhkajat-peluriin
- Huikea osuma! Leo Walta upotti vapaapotkun lähes 30 metristä – katso video